Pohjalaisen mukaan Palloliitolta tuli pyyntö lisenssiä koskien sunnuntaina ja hakuaikaa on tiistaihin asti. Ilveksen ja KTP:n nousujen myötä Ykkösestä uupuu tällä hetkellä kaksi seuraa. Lisäksi MYPA:n tilanne on auki. MYPA jäi ilman liigalisenssiä ja sillä on mahdollisuus hakea sarjapaikkaa Ykkösestä. Palloliiton odotetaan ilmoittavan keskiviikkona Ykkösen lisensseistä.
VIFK:n puheenjohtaja Henrik Skytten mukaan vaasalaisseuran lisenssin hyväksymiselle ei ole esteitä.
– Meidän palkkamenojemme ei pitäisi kasvaa. Viimeksi, kun pelasimme Ykköstä, meillä ei ollut edes puoliammattilaisia. Sama periaate olisi nytkin, Skytte toteaa Pohjalaisen sivuilla.
VIFK:n lisäksi myös toinen nousukarsinnoissa ollut häviäjäosapuoli Atlantis FC on jättänyt Ykkösen lisenssihakemuksen.
Lähde: http://futis.pohjalainen.fi