– Fiilikset ovat nyt hyvät. Gnistan on hyvin hoidettu organisaatio, jolla oli tarjota paras kokonaispaketti laadukasta valmennusta sekä kovia pelikavereita. Myös yhteistyö HIFK:n kanssa tuo oman lisämausteensa. Tavoite on tänä vuonna kehittyä pelaajana sekä auttaa Gnistania mahdollisimman hyvään menestykseen, Antikainen sanoo Gnistanin verkkosivuilla.
Päävalmentaja Eskelinen on tyytyväinen uuteen vahvistukseen.
– Olen todella tyytyväinen Alexin päätökseen valita Gnistan. Alex on käynyt hyvän pelaajapolun ja saamme joukkueeseen todella lahjakkaan ja eteenpäin pyrkivän pelaajan, jolla pelaamisen perusvalmiudet on hyvällä tasolla. Nuorten maajoukkueen vakiokasvon saaminen joukkueeseen asettaa myös valmennukselle sopivasti haasteita ja ennen kaikkea vastuuta Alexin kehittämisestä, mikä taas motivoi minua entisestään. Yhteistyömme HIFK:n kanssa mahdollistaa ammattimaisen harjoittelun ja ympäristön sekä sopivasti haasteita, jota hän ehdottomasti tarvitsee. Alex on monipuolinen ja erittäin hyvän asenteen omaava pelaaja, joka tulee varmasti ilahduttamaan laitapakin nousuillaan Oulunkylän yleisöä kauden aikana.
Lähde: www.fcgnistan.fi