Ilmeisesti Eerikkilässä vietetyn TUL Cupin seuraamuksena joukkueeseen on tarttunut flunssa-aalto, jonka kouriin on joutunut jo kymmenkunta pelaajaa sekä osa toimihenkilöistä. Tämän lisäksi muiden vammojen kourissa on viisi peluria, joten pelikykyisiä miehiä ei varsinaisessa edustusjoukkueryhmässä ole lähes ollenkaan.

Tässä tapauksessa ryhmän täydentäminen kakkosjoukkueestakaan ei onnistu, sillä myös he osallistuivat cupiin ja siten joukkueen pelaajat eivät saa enää pelata edustusjoukkueen riveissä samassa kilpailussa. Kun vielä usea A-pojista pelasi cupia kakkosjoukkueen otteluissa ja moni muu on hiihtolomamatkalla, on pelaajapula ilmeinen.

Vaihtoehtona olisi ollut lähteä lauantaiseen otteluun kokoamalla ryhmä B- ja jopa C-junioreiden varaan, mutta sitä seurassa ei katsottu järkeväksi. Ottelun siirtäminen riittävästi eteenpäin ei onnistunut, joten joukkue katsoi parhaaksi luovuttaa.

– Koko ajan tulee viestiä sairaana olevista pelaajista. Aika surkealta tuntuu. Ei tämä luovutus ainakaan fiiliksiä nosta, joukkueenjohtaja Janne Formulahti puuskahtaa seuran sivuilla.

Lähde: www.tpv.fi