Abdou Talat, 53, on Käpylän Pallon miesten joukkueen päävalmentaja kaudella 2015. JVK -valmentajakoulutuksen saanut Talat on valmentanut HJK:n reservijoukkuetta Klubi 04:ää kaudesta 2011 lähtien.
– Talat on juuri sellainen valmentaja, jota olemme ensi kautta varten etsineet. Hän on tälle tasolle erittäin kokenut, ja mikä tärkeintä, hän on tunnustettu nuorten pelaajien kehittäjä. Uskomme, että ”Dalla” teameineen pystyy viemään seuramme lukuisat nuoret maajoukkuepelaajat uudelle tasolle, kuten hän aikanaan teki mm. Joel Pohjanpalon ja Robin Lodin kanssa. Toivomme, että Talatin tulo KäPaan houkuttelee seuraamme myös muita lupaavia nuoria pelaajia, KäPan toiminnanjohtaja Ilkka Rantanen sanoo.
KäPa haluaa uudella valmentajavalinnallaan viestittää, että seura kehittää tulevaisuudessa miesten joukkuettaan yhtä kunnianhimoisesti kuin junioritoimintaansa.
Talat on valmis uuteen haasteeseen.
– Valinta oli minulle selkeä, sillä KäPa on yksi Suomen parhaista junioriseuroista. Haluan rakentaa joukkueen, jossa on hyvä yhdistelmä nuoria lupauksia sekä hyvällä asenteella pelaavia kokeneita pelaajia, Talat linjaa.