Syksyllä 21 vuotta täyttävä Hradecky kävi kesäkuussa ahvenanmaalaisseuran testissä ja vakuttii seuran johdon otteillaan sopimuksen arvoisesti.

Keskikentän keskustassakin viihtyvä Hradecky on ollut tämän kauden jokaisessa SalPan 13 ottelussa avauskokoonpanossa ja tehnyt yhden maalin.

SalPa on laittanut verkot vesille jo keskikesällä uusien pelaajien saamiseksi rivistöihin.

– Saattaisimme hyvinkin tarvita paria-kolmea uutta pelaajaa. Ei tässä pelaajabudjettia ole syytä ylittää, mutta tarkkailemme kyllä joitain pelaajia, joilla saattaisi olla myös halua liittyä SalPan riveihin. Pelaajia voidaan tarvita jo tällä kaudella, mutta samalla voimme miettiä tilannetta jo ensi kaudenkin osalta. Meillä on paljon pelejä jäljellä, ja haluamme pelata tuloksellisestikin hyvän loppukauden, SalPan päävalmentaja John Allen tuumii seuran sivuilla.

SalPan täytyy miettiä tulevaisuuttaan hieman pidemmälle jo tässä vaiheessa kautta siitäkin syystä, että joukkueen ehdoton ykköstykki ja seuran liikuntakoordinaattori Antti Hakala on siirtymässä kauden loputtua kohti uusiin opiskeluhaasteisiin Jyväskylään. Tämän vuoksi SalPa on laittanut hakuun uuden toiminnanjohtajan pestin.

Lähde: www.salpajalkapallo.fi