– Olen todella tyytyväinen aikaani täällä ja haluan olla edelleen kehittämässä seuraa ja sen organisaatiota. Nyt keskitämme kaikki ajatukset jäljellä oleviin sarjapeleihin, jotta niistä saadaan paras mahdollinen tulos ja pääsemme tavoitteeseemme sarjanoususta, Taylor sanoo seuran verkkosivuilla.

Jo kaksi vuotta Kemissä viihtynyt englantilainen Billy Ions teki kaksivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Uusi sopimus kattaa siis myös kauden 2016.

– Olen viihtynyt hyvin Kemissä ja kehittynyt pelaajana täällä loistavien valmentajien alaisuudessa, niinpä jatkosopimus oli luonnollinen valinta.

Tänä vuonna kahdessa ottelussa FC Viikingeissä Ykköstä pelannut 19-vuotias Bangaly “Ben” Kouyate on kahden viikon koeajallaan vakuuttanut seuran johtoa siinä määrin, että nopeajalkainen 193-senttinen puolustaja allekirjoitti loppukauden mittaisen sopimuksen, joka sisältää myös optiot kahdesta seuraavasta kaudesta.

Ben on syntyjään suomalainen, mutta nuorena muuttanut Kanadan Edmontoniin, mistä palasi keväällä äitinsä kotimaahan pelaamaan ja kehittymään futaajana. Ben on myös innoissaan saamastaan vastaanotosta joukkueessa ja treenit ovat olleet myös iloinen yllätys.

– Haluan päästä pelaajana vielä pitkälle ja tällä hetkellä en voisi olla paremmissa käsissä kuin Taylorin joukkueessa. Aion tehdä kovasti töitä ja ansaita paikan pelaavaan kokoonpanoon.

Lähde: www.kemi.fi/pskemi