Myös pelaajarintamalla tapahtuu mielenkiintoisia asioita, sillä puolustukseen seura saa paluumuuttajana kaksi kautta Ykkösessä OPS:aa edustaneen Juha-Pekka Juvosen. ”Juicella” on aiemmilta vuosilta jo 123 ottelua PS Kemin riveissä. Toinen puolustukseen paluun tekevä pitkäaikainen ”pskemiläinen” on viime kaudella FC-88:ssa pelannut Erkka Pätsi (122 ottelua/11 maalia).

Roimasti kokemusta saadaan myös keskikentälle, kun peliä tulee pyörittämään tuttuun tyyliinsä Haparanda FF:stä palaava Arto Hakala. PS Kemin ystävien iloksi ja vastustajien harmiksi jatkosopimuksen on tehnyt myös Tommy Torvikoski.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Paluumuuttajana hyökkäykseen tulee PS Kemin kaikkien aikojen maalipörssin kakkonen (45 maalia) Ville Himanka, joka on pelannut kaksi edellistä kautta Torniossa. Uutena kasvona edustusjoukkueessa tullaan näkemään FC-88:sta siirtyvä, PS Kemiä A-junioreissa aiemmin edustanut Teijo Kälkäjä. Kaikkien sopimukset ovat yhden vuoden mittaisia.

Lähde: www.kemi.fi/pskemi