Tiistaina sopimuksen allekirjoittanut Okodugha saapuu Pallo-Iiroihin Kolmosessa pelaavasta Someron Voimasta. Urallaan Ekhiabhi on pelannut kausina 2008-2011 muun muassa Veikkausliigaa Rovaniemen Palloseuran, Kuopion Palloseuran ja IFK Marienhamnin riveissä. Hän pelasi yhteensä 78 ottelun verran Veikkausliigaa ja onnistui niissä 15 kertaa maalinteossa.
– Okodugha on harjoitellut meidän kanssa nyt muutaman kerran ja mies vakuutti pelitaidoillaan. Lisäksi persoonana hän on sellainen, joka sopii meidän joukkueeseen, päävalmentaja Pasi Lehtonen kommentoi Pallo-Iirojen tiedotteessa.
– Saamme Okodughasta pallollista osaamista keskikentälle. Pelaajahankinta on myös osoitus siitä, että emme ole luovuttaneet missään nimessä. Huomenna lähdemme taas taistelemaan voitosta.
26-vuotias Okodugha on Pallo-Iirojen käytettävissä BK-46 ottelussa torstaina 13.8.2015.
Lähde: Pallo-Iirojen tiedote