– Kaikki loppuu aikanaan. Nyt kokeillaan siipiä baariyrittäjänä. Hienoa, että kausi päätettiin kunniakkaasti voittoon ja jää vähän parempi maku tästä kaudesta, Lähde toteaa MP:n sivuilla.
Lähde tuli MP:n valmentajaksi toukokuussa, kun joukkue oli aloittanut kautensa heikosti. Joukkue nousi kuitenkin lopulta taistelemaan jopa nousukarsintapaikasta, mutta jäi lopulta lohkossa kolmanneksi.
– Kyllähän tästä kaudesta jää vähän huono maku, vaikka tavoite eli sarjapaikka, minkä sain kun tartuin toukokuun lopussa ruoriin, saavutettiin reilusti. En ole missään tapauksessa tyytyväisiä meidän peliimme tällä kaudella, sillä meidän peli ailahteli aivan liikaa. Emme pystyneet lopussa kääntämään otteluita, niin kuin kovimmat kiistakumppanimme JäPS ja Gnistan, Lähde harmittelee.
Lähde: www.mikkelinpalloilijat.fi