Mikko Lappalainen on aikaisemmin tehnyt pitkän ja menestyksekkään valmentajauran HIFK:ssa ja PK-35:ssä. Atlantiksen mukana hän on ollut keväästä 2011. Tällä kaudella Lappalainen on toiminut Alan Arrudan apuna seuran edustusjoukkueen valmennustiimissä.
– Yhteistyö Arrudan kanssa on toiminut loistavasti, ja sitä haluan ehdottomasti jatkaa. Meillä on nyt hyvä toimintamalli ja taitava joukkue. Tältä pohjalta on hyvä lähteä ensi kauteen. Pyrimme vahvistamaan joukkuetta muutamalla täsmähankinnalla sekä löytämään ryhmään lisää motivoituneita nuoria kokeneempien pelimiesten haastajiksi. Tulemme talvella tekemään paljon töitä, ja olen vakuuttunut, että olemme ensi kaudella entistä valmiimpia haastamaan muut Kakkosen miehistöt, Lappalainen toteaa Atlantiksen sivuilla.
Lähde: www.atlantisfc.fi