Wusu muistetaan erityisesti JJK:n paidasta, kun hän oli avainasemassa nostamassa joukkuetta Veikkausliigaan voittamalla Ykkösen maalikuninkuuden 22 osumalla. Sen jälkeen hän pelasi kahden kauden ajan TPS:ssa. Kaudeksi 2011 hän palasi jälleen Jyväskylään ennen kuin siirtyi kesken kauden 2013 Arabiemiraatteihin. Hän loukkasi polvensa ja palasi tämän vuoden alussa Suomeen ja pelasi FC Vaajakosken riveissä loppukauden.

Wusu osallistuu jatkossa myös FCV:n valmennukseen pelaaja-apuvalmentajan roolissa. Päävalmentajana kolmatta kauttaan Vaajakoskella aloittava Mika Järvinen saa Wusun ohella lisäapua valmennukseen, kun JJK:n A-nuorten valmentaja Jukka Västinen siirtyy FCV:n kakkosvalmentajaksi. Västisen meriittilistalta löytyy A-nuorten Suomen mestaruus vuodelta 2012 ja hopea vuodelta 2013.

Wusun allekirjoittama sopimus merkitsee myös sitä, että FC Vaajakosken hyökkäyskalusto on kahtena viime kautena Kolmosen maalikuninkuuden voittaneen Peetu Lintisen ja seuran kaikkien aikojen maalintekijän Tomi Karlstedtin sopimusten myötä yksi sarjan pelätyimmistä.

Lähde: www.fcvaajakoski.com