Uudenmaan piirin 1 lohkosta Kakkoseen on nousemassa ESC, joka johtaa lohkoa yhdeksällä pisteellä ennen FC HIK:ia, kun kolme kierrosta on vielä pelaamatta.
ESC on dominoinut lohkoa, sillä se ei ole tällä kaudella hävinnyt vielä peliäkään ja sen maaliero on vakuuttava 42-9.
Uudenmaan ja Helsingin 1 lohko
Uudenmaan ja Helsingin 2 lohkossa FC Kiffen on lähellä paluuta Kakkoseen. ”Mustilla hurmureilla” on kahdeksan pisteen ero HIFK/2:een. HIFK/2:lla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna ja joukkueilla on vielä keskinäinen ottelu edessä, joten HIFK:lla on vielä pienet nousutoiveet.
Uudenmaan ja Helsingin 2 lohko
Uudenmaan ja Helsingin 3 lohkossa NJS on kaksin käsin kiinni Kolmosen paikassa, sillä se johtaa sarjaa 10 pisteen erolla ennen RiPS:aa. Riihimäkeläisillä on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna eli neljä ottelua jäljellä, mutta sen nousutoiveet ovat tällä hetkellä varsin ohuet.
Uudenmaan ja Helsingin 3 lohko
Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen lohkoa on hallinnut koko kauden ylivoimaisella tavalla FCV, joka on yhtä ottelua lukuun ottamatta voittanut kaikki muut pelinsä hurjalla maalierolla 73-14.
Itä- ja Keski-Suomen lohko
FC Kiisto tekee paluun Kakkoseen ensi kaudeksi, kun se tulee voittamaan Keski-Pohjanmaan ja Vaasan lohkon selvällä erolla. Kiistolle ei löytynyt tällä kaudella vastusta.
Keski-Pohjanmaan ja Vaasan lohko
Kaakkois-Suomen lohkosta Sudet tekee paluun Kakkoseen, kun se on hallinnut omaa lohkoaan selvästi eikä muista ole ollut uhkaajiksi.
Kaakkois-Suomen lohko
Pohjois-Suomen lohkossa on vielä äärimmäisen mielenkiintoinen tilanne, sillä Tervarit johtaa lohkoa kolmella pisteellä, kun sillä on vielä ottelu pelaamatta. FC Santa Claus AC on kuitenkin kahden pisteen perässä ottelun vähemmän pelanneena ja niin ikään ottelun vähemmän pelannut FC Kemi on kolmen pisteen päässä. Santa Claus on ollut hurjassa vireessä iskien tähän mennessä 18 ottelussa peräti 100 maalia, joka on lähes tuplasti enemmän kuin millään toisella joukkueella ja samalla se on päästänyt vain 13 maalia.
Pohjois-Suomen lohko
Tampereen ja Satakunnan piiristä Kakkoseen nousee MuSa, joka jättää jälkeensä PS-44:n. Joukkueilla on kaksi ottelua jäljellä ja MuSan johto on yhdeksän pistettä.
Tampereen ja Satakunnan lohko
KaaPo varmisti nousunsa Turun ja Ahvenanmaan piiristä viikonloppuna, kun se kasvatti piste-eronsa toisena tulevaan FC Ålandiin seitsemään pisteeseen, kun kaksi peliä on vielä pelaamatta. Kaarinalaiset ovat dominoineet lohkoa, sillä joukkueen maaliero on 72-9.
Turun ja Ahvenanmaan lohko