SUOMEN CUPIN OTTELU PS KEMI – AC KAJAANI 2.3.2013

Päätös:

Kurinpitovaliokunta päätti määrätä PS Kemille 200 euroa sakkoa Rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaan.

Perustelut:

Päätöstä tehdessään valiokunnalla on ollut käytössään AC Kajaanin vastalause, PS Kemin vastine sekä Palloliiton toimiston tekemä päätös.

PS Kemi on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa (Marvin Torvic) ottelussa PS Kemi – AC Kajaani. Kilpailumääräysten 21 §:n 7 momentin mukaan pelaaja, jonka kansainvälinen pelilupa on toisessa kansallisessa liitossa, saa pelioikeuden pelata Suomessa virallisessa ottelussa sen jälkeen, kun pelaajan entinen liitto on toimittanut kansainvälisen peliluvan. Näiden määräysten perusteella Marvin Torvic on ollut pelioikeudeton edellä mainitussa ottelussa, koska häneltä puuttui edustusoikeus Suomessa.

Kurinpitovaliokunta katsoo, että PS Kemin, ottaen huomioon myös sarjatason, on pitänyt olla tietoinen ulkomailta muuttavien pelaajien pelioikeudesta pelata Suomessa. Lieventävänä seikkana ei pidetä sitä, että siirto oli viety FIFA:n järjestelmään ja pelipassi oli maksettu. Rangaistusmääräysten 2 §:n a-kohdan mukaan voidaan rangaista sitä, joka rikkoo liiton sääntöjä tai määräyksiä. PS Kemin katsotaan rikkoneen liiton kilpailumääräyksiä peluuttamalla pelioikeudetonta pelaajaa.

Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.

SUOMEN CUPIN OTTELU VAKP – FC INTER 25.3.2013

Päätös:

Kurinpitovaliokunta päätti seuraavaa:

– VaKP: varoitus Rangaistusmääräysten 3.1 §:n a-kohdan mukaisesti.

– FC Inter: ei seuraamuksia

Perustelut:

Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään erotuomarin raportti ja molempien seurojen vastineet sekä Valkeakosken Sanomien lehtiartikkeli.

Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ottelun lopussa noin 88. minuutilla heitettiin katsomon ja kentän väliin savukranaatti. Savusta ei seurannut vaaraa eikä sillä ollut vaikutusta ottelun kulkuun. Erotuomari ei nähnyt kumman joukkueen kannattajat olivat vastuussa savusta.

VaKP:n vastineen mukaan järjestyshäiriöiden estämiseksi oli tehty kaikki voitava ja ottelussa oli yhteensä kuusi järjestyksenvalvojaa.

Turvallisuusmääräysten 3.1 mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Tässä tapauksessa kotijoukkue on toiminut järjestäjänä. Määräysten 4.1.10 mukaan otteluun ei saa tuoda esimerkiksi soihtuja tai savuja. VaKP ei pystynyt estämään savujen tuomista katsomoon ja niiden sytyttämistä, joten katsotaan sen rikkoneen turvallisuusmääräyksiä.

Turvallisuusmääräysten 3.5 mukaan seura on vastuussa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. Kurinpitovaliokunta katsoo, että ei ole kuitenkaan riittävää näyttöä siitä, kumman joukkueen kannattajat olivat vastuussa savuista, jolloin seuraamuksia ei tästä määrätä.

Määrätessään rangaistusta kurinpitovaliokunta otti lieventävänä seikkana huomioon VaKP:n sarjatason.

Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.

Lähde: SPL:n tiedote