Päätös:

Kurinpitovaliokunta päätti määrätä Kraftin pelaajalle, Alnes Salicille, kolmen ottelun lisäpelikiellon kentältäpoistosta seuranneen kahden ottelun lisäksi Rangaistusmääräysten 3.1 §:n e-kohdan mukaisesti.

Perustelut:

Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla oli käytössään tarkkailijan ja erotuomarin raportit. Salic ja Kraft eivät toimittaneet omaa vastinetta.

Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että erotuomarin vihellettyä pelin poikki antaakseen Ilvekselle vapaapotkun Salic puski vastustajaa kasvoihin siten, että hän horjahti puskusta taaksepäin. Puskusta ei tullut kuitenkaan näkyviä vammoja. Tämän seurauksena erotuomari antoi Salicille punaisen kortin. Tämän jälkeen Salic lähti kävelemään taaksepäin sanoen koko ajan jotain erotuomarille omalla äidinkielellään ja lopuksi hän sylkäisi kohti erotuomaria, mutta sylkäisy meni erotuomarin kasvojen ohi osumatta häneen.

Edellä mainitulla toiminnallaan Salicin katsotaan syyllistyneen Rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen epäurheilijamaiseen käyttäytymiseen.

Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.

SPL tiedote