19-vuotias Hedman on pelannut juniorivuotensa GBK:n väreissä. Kesällä armeijaan menevä mies on jo pelannut 23 ottelua miesten Kakkosta ja iskenyt niissä kolme maalia. Myös tänä vuonna on verkko heilunut virallisissa otteluissa, sillä Aaro teki yhden GBK:n maaleista Suomen Cupin 4.kierroksella.
KPV:n valmentaja Henri Myntti on tyytyväinen Aaron siirrosta.
– Aaro sopii mainiosti ryhmäämme. Hän tuo hyvän vaihtoehdon laitapelaajaksi tai hyökkäykseen. Olemme täysin kokkolalaisin voimin liikkeellä joten siinäkin mielessä Aaro sulautuu nopeasti tuttujen pelaajien joukkoon, kehuu Henkka KPV:n sivuilla.
KPV on palaamassa vahvasti juurilleen. Seura on tunnettu kasvattajaseurana, mutta tuo ajatus on välillä päässyt hieman karkailemaan.
KPV:ssa uskotaan, että menestystäkin voi saada edustustasolla oman kaupungin juniorityön tuloksena. Kun tässä suunnitelmassa onnistutaan, voi se olla esimerkkinä myös muille Suomen pienemmille seuroille.
Joukkueessa on tällä hetkellä 20 sopimuspelaajaa, joista 18 on pelannut vähintään kolme juniorivuottaan KPV:ssa. Reimasta siirtynyt Mikko Venetpalo on lähtöisin Lohtajalta ja Hedman on GBK:n kasvatti.
KPV:n sopimuspelaajat (suluissa kauden 2011 seura ellei ollut KPV:n edustus): maalivahdit Aki Lyyski, Joonas Myllymäki (GBK). Kenttäpelaajat Niko Kalliokoski, Henri Myntti, Harri Hujanen, Teemu Mäki, Oskari Hinkkanen, Riki Kuusela (B-jun), Juho Paavolainen (B-jun), Aleksi Paavolainen, Jesse Kalliokoski (Reima), Mikko Venetpalo (Reima), Aleksi Kangasvieri, Konsta Tastula, Joni Vanhakangas (A-jun), Samu Laitinen, Mikko Laitala (A-jun), Arttu Seikkula, Lauri Hakala (A-jun) ja Aaro Hedman (GBK)
Lähde: www.kpv.fi