Eteläisessä lohkossa pelattiin vain kaksi ottelua, mutta tulokset olivat erittäin mielenkiintoisia. LPS otti kauden toisen voittonsa kaatamalla vieraskentällä Pallohongat 1-0. EIF haki SalPan vieraana pisteen ja venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo 13.

EIF jatkaa myös lohkon kärjessä seitsemän pisteen erolla GrIFK:hon. Gnistan, Klubi 04, SalPa ja BK-46 seuraavat tiukasti perässä. LPS kuroi voitolla eroa EsPaan ja KäPaan.

Eteläinen lohko

Itäisessä lohkossa MP jatkoi FC POHU:n murskatappioiden sarjaa, kun mikkeliläiset pitivät pisteet kotonaan 5-0-voitolla. MP:n tehomies oli 2+3 tehot tehnyt Denis ja joukkueen paitaan palannut Francisco Torres pääsi heti maalien makuun kahdella osumallaan. PKKU iski kuudessa minuutissa kolme osumaa FC Futuran verkkoon ja se riitti ratkaisemaan ottelun, kun PKKU voitti lopulta 4-1. KTP koki jo neljännen peräkkäisen tappionsa, kun se taipui tällä kertaa kotonaan Atlantis FC:lle 2-3. Voitto oli Atlantikselle sitä vastoin jo kolmas peräkkäinen ja nosti joukkueen tasapisteisiin KTP:n kanssa. Lohkon kärjessä jatkaa HIFK ja MP seuraa pisteen perässä. FC Lahti Akatemia, PKKU, KTP ja Atlantis seuraavat tasaisena rintamana perässä. POHU, Sudet ja JäPS taistelevat sarjapaikastaan.

Itäinen lohko

Jos muissa lohkoissa vietettiin hieman seesteisempää viikkoa, niin Läntisessä lohkossa oli täysi meno päällä. FC Jazz kasvatti viikon aikana voittoputkensa jo viiteen, kun se kaatoi muutaman päivän sisään ÅIFK:n kahdesti. Ensin porilaiset hakivat Turusta pisteet 3-1-voitolla ja viikonloppuna kotikentällään se nappasi 1-0-voiton. Sporting sen sijaan pelasi viikon aikana kaksi kotitasapeliä. Viikolla se päätyi 2-2-tasapeliin TPV:tä vastaan ja viikonloppuna se jakoi pisteet FC Hämeenlinnan kanssa 1-1.

Masku jatkoi vahvoja otteitaan kaatamalla kärkikamppailussa Pallo-Iirot 3-0. Voitto oli maskulaisten kolmas peräkkäinen. MuSa ja Kraft mättivät maaleja tasatahtiin, kun joukkueet väänsivät 3-3-tasapelin. MuSan maalivahti Lauri Koskela sai suoran punaisen 34. peliminuutilla, mutta miehen vajaallakin MuSa onnistui iskemään kaksi maalia. Se ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt. TPV aiheutti Härmälle sen viidennen peräkkäisen tappion voittamalla hämeenlinnalaiset 5-0. Maalinteko tuottaa Härmälle todellisia vaikeuksia tällä hetkellä, sillä se on jäänyt maaleitta viidessä viimeisessä ottelussa. Härmän riveissä nähtiin myös Hakasta lainapeluri Topi Järvi. Tamperelaisten ykkösnimi oli hattutempun viimeistellyt Tero Intala.

Voittoputkessa liitävä FC Jazz on lohkon kärjessä ja viisi pistettä jäljessä tasapistein ovat TPV, Masku ja Kraft.

Läntinen lohko

Pohjoisessa pelattiin niin ikään täysi kierros. Kärkikamppailussa PS Kemi otti tärkeän voiton kaataessaan VIFK:n selvästi 4-0. Tappio katkaisi samalla VIFK:n 10 tappiottomien otteluiden ja kuuden peräkkäisen voiton putken. Voitto oli kemiläisille jo yhdeksässä 11 viime ottelussa. PK-37 jatkoi nousuvirettään hakemalla vierasvoiton Rotuaarin Pallon vieraana 3-2. FC YPA palasi voittojen tielle voittamalla vieraskentällä KPV 2-1 ja GBK otti toisen peräkkäisen voittonsa kukistamalla Kerho 07:n selvästi 4-0. Tervarit jatkaa edelleen ilman voittoja, kun se pelasi tasapelin TP-47:n kanssa.

FC YPA jatkaa sarjan kärjessä, mutta PS Kemi ja VIFK seuraavat tiukasti perässä. Kolmikko on vetänyt jo ratkaisevan tuntuisen eron muihin.

Pohjoinen lohko