32-vuotias Sibson on nuoresta iästään huolimatta kokenut valmentaja. UEFA A -valmentajalisenssin omaava Sibson aloitti uransa Englannin alasarjoissa ja on myös valmentanut mm. Wolverhamptonin, Wiganin ja Stoken junioreissa. Viime kaudella hän valmensi Ruotsin 4. divisioonassa seuranaan Grythyttans IF. Menestyksekäs kausi päättyi sarjavoittoon ja nousuun 3. divisioonaan. Ennen Ruotsiin siirtymistä Sibson oli mukana naisjoukkueen valmennuksessa Islannin liigassa. Tuore luotsi veti ensimmäiset harjoituksensa Kemissä torstaina, joissa mukana oli akatemiajoukkueen pelaajia sekä B-junioreita.

– Lasken vahvuudekseni sen, että olen hyvä motivoimaan pelaajia. Tämä on minulle valtavan mielenkiintoinen haaste, Sibson kertoo.

Seura on myös pestannut taustajoukkoihinsa englantilaisen Mark Tiveyn operatiiviseksi johtajaksi. Sekä Sibsonin että Tiveyn sopimukset ovat kolmivuotisia. Lisäksi PS Kemi on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen englantilaisen urheilumarkkinointiyhtiön Redstriken kanssa. 48-vuotias Tivey on entinen jalkapalloilija, joka on toiminut viimeiset kymmenen vuotta pelaaja-agenttina. Hänen kauttaan seuralle avautui neuvotteluyhteys Redstriken suuntaan. Yhtiö on mukana nuorten akatemiatoiminnassa eri puolilla maailmaa. Tuorein akatemia on perustettu Vietnamiin ja sitä ovat olleet mukana kehittämässä muun muassa legendaariset huippufutarit Ryan Giggs ja Paul Scholes.

– Redstriken kanssa tehty sopimus on merkittävä, kun seuran taloutta tervehdytetään. Paikalliset tukijat ovat meille toki olennaisen tärkeitä ja toivottavasti saamme tätäkin kautta innostettua heitä olemaan mukana, puheenjohtaja Antti Pasanen toteaa.

www.pskemi.fi