Suurimman osan juniorivuosistaan Tikkurilan Palloseurassa pelannut Kalle Sotka, 21, siirtyi HJK:n A-junioreihin kesällä 2007. Kauden 2009 jälkeen matka jatkui FC Viikinkeihin ja samalla vaihtui pelipaikka, sillä aiemmin hyökkääjänä tunnettu Sotka siirtyi Vuosaaressa keskikentälle. Kesällä 2011 oli vuorossa muutto USA:han ja yliopistosarjaan, jossa Sotka on pelannut ensin Monmouthin ja viime syksynä Fordhamin riveissä. Viime kesänä Sotka ehti lisäksi edustaa FC Gnistania kolmen kuukauden ajan Kakkosen Itäisessä lohkossa.
Kalle Sotka kuului nuorten maajoukkueen vakiokalustoon aina U19-ikäluokkaan saakka. Ykkösessä hän on pelannut 38 ottelua vuosina 2009-11 Klubi 04:n ja FC Viikinkien riveissä, ja maaleja on syntynyt kaksi. Sotka valittiin elokuussa 2010 kuukauden pelaajaksi Ykkösessä.
– Palasin hiljattain Suomeen ja olen kesällä pyrkimässä oikeustieteelliseen, ja tässä tilanteessa HIFK vaikutti sopivalta vaihtoehdolta. Myös valmentajalla oli merkitystä sillä ajattelemme Jani Honkavaaran kanssa jalkapallosta samalla tavalla. Haitaksi ei varmaan ollut sekään että olen pikkupojasta asti ollut IFK:n kannattaja jääkiekossa! Jalkapallossa olen seurannut IFK:ta tarkemmin viimeisen 4-5 vuoden ajan, eli Kakkoseen nousun jälkeen, ja pelaajista esimerkiksi Masa Hänninen on minulle tuttu jo nuoresta saakka.
– Treeneissä on pyörinyt sellaisia kavereita että meillä pitäisi olla todella kova nippu Kakkosen tasolle. Kärkisijoista siis lähdetään kamppailemaan! Mitään sen kummempia henkilökohtaisia tavoitteita minulla ei ole, vaan pyrin auttamaan joukkuetta omalla panoksellani mahdollisimman paljon, Sotka sanoo HIFK:n sivuilla.
HIFK:n ja Kalle Sotkan sopimus on yksivuotinen.
Lähde: www.hifksoccer.fi