Viime kaudeksi Hyvinkäältä Hämeenlinnaan siirtynyt Purosto oli ehdottomasti viime kauden positiivisimpia yllätyksiä FC Hämeenlinnassa. Kankean talvikauden jälkeen kesäksi Purostosta kuoriutui sarjan eliittiin kuuluva laitapuolustaja. Puolustussuuntaan miehestä ei juuri ohi menty ja hyökkäyspäässä, etenkin erikoistilanteissa, miehen vasuri kylvi laadukasta jälkeä. Tästä osoituksena Valkoisten syöttöpörssin voitto. Purosto palkittiin kauden päätteeksi valmennuksen valitsemana vuoden pelaajana.
Puroston talvi on ollut jälleen hankala. Tammikuussa FC Espoota vastaan sattunut jalkavamma näytti jo pilaavan miehen kauden alkuunsa, mutta lopulta diagnoosi oli suotuisa ja Purosto nähtiin uudelleen kentällä voitokkaassa FF Jaro-ottelussa. Vasurin tehotkin ovat todistetusti tallella, kun kahdessa edellisessä ottelussa Puroston erikoistilanteista on isketty peräti neljä osumaa.
Viime kaudella Härmää edustanut kolossaalinen hyökkääjä Janne Lempinen pukee jatkossa päälleen Valkoista. Viime kaudella Kakkosessa kertaalleen maalannut Lempinen on esittänyt kevään mittaan varsin hyviä otteita ja tarjoaa valmennukselle erilaisen vaihtoehdon hyökkäyspäähän, joka on kaventunut Vesa Pajulan vakavan loukkaantumisen johdosta.
Puroston ja Lempisen sopimusten myötä joukkue alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Neuvottelut ovat käynnissä vielä muutaman pelaajan kanssa. Liikennettä on myös kopista ulospäin, kun FC Hämeenlinna on purkanut Henrik Salmisen sopimuksen.
Lähde: www.fchameenlinna.fi