
BK-46 aloitti kautensa keskiviikkona, kun se matkusti Pallohongan vieraaksi Espooseen. Viime kaudella karjaalaisryhmä sijoittui lohkossa neljänneksi.
– Olen tyytyväinen meidän talveen. Loukkaantumiset ovat hieman häirinneet, mutta niille ei voi mitään, BK-valmentaja Kari Kannisto kertoo.
BK-46 nappasi talvella maukkaan päänahan, kun se kaatoi Suomen Cupissa Ykkösessä pelaavan Viikingit.
– Meillä on hyvä kokoonpano silloin kun kaikki pelaajat ovat kunnossa. Jos pelaajia on pois, kokoonpano on sen jälkeen paljon kokemattomampi, Kannisto sanoo.
BK-46:n uusista vahvistuksista mielenkiintoisimmat ovat Viikingeistä siirtyneet Anssi Tamminen ja Daut Kuqi. Kovia nimiä Kakkosessa ovat myös Alysson Soares, Lucas dos Santos sekä Nicholas Brain. Jos kaikki menee nappiin, voi karjalaisjoukkue taistella jopa lohkovoitosta ja sitä kautta noususta Ykköseen.
– Joukkueen kanssa ei olla puhuttu mitään tavoitteista. Kun neuvottelin seurajohdon kanssa sopimuksesta, niin pikkasen siellä oltiin pettyneitä viime kauden neljänteen sijaan. Eli sitä lähdetään ainakin parantamaan, Kannisto sanoo.
Tammisaarelainen EIF oli viime kaudella lähellä nousua Ykköseen. Karsinnoissa FC Jazz oli kuitenkin niukasti vahvempi ja EIF:n pelit jatkuvat Kakkosessa.
– Tietysti tämä harmitti, että nousua ei tullut. Jouduimme pelaamaan ratkaisevassa pelissä 77 minuuttia vajaalla, joten tilanne olisi voinut olla erilainenkin. Poikien puolesta tämä harmitti, kun he pelasivat niin hyvän kauden, EIF-manageri Peter Haglund kertoo.
EIF:n päävalmentajaksi tuli täksi kaudeksi Jari “Jallu” Rantanen, jonka apuna toimii Jens Mattfolk.
– Sampsa Timoska keskittyy nyt vain pelaamiseen. Pelaajaryhmä on pysynyt hyvin kasassa, mutta Robin Sid ja Alex de Jong siirtyivät liigakentille. Voi olla, että Robin pelaa meillä kesällä pelejä, sillä meillä on IFK Mariehamnin kanssa farmisopimus, Haglund toteaa.
Nousu oli siis lähellä viime vuonna. EIF-leirissä tavoitteet ovat korkealla tähän kauteen.
– Kyllä se nousu on tavoitteena, Haglund vahvistaa.
EIF:n kausi alkaa 28.4. vieraspelillä Gnistania vastaan.
Hienoja derbyjä
BK-46:n ja EIF taistelut Raaseporin herruudesta ovat herättäneet suurta kiinnostusta ja katsomot ovat täyttyneet derbyissä.
– Mielenkiinnolla ja kovalla innolla odotan näitä pelejä. Hyviä matseja on varmasti tulossa. EIF:sta ei ole tällä hetkellä sen tarkempaa kuvaa, mutta eihän heillä ikinä huonoa ryhmää ole, BK-luotsi Kannisto toteaa.
– BK on vahvistunut viime kaudesta. Vesi kielellä näitä pelejä odotetaan ja toivotaan, että porukkaa tulee paljon, EIF-manageri Haglund puolestaan pohtii.
Eteläisessä lohkossa on useita joukkueita, jotka voivat taistella lohkon kärkisijoista. Kanniston mukaan ennakkosuosikit ovat EIF, GrIFK ja Klubi 04. Haglund puolestaan nostaa esiin BK-46:n, GrIFK:n, SalPan ja KäPan.