“PK-35 Vantaan hallitus ja Pallohonka Oy:n hallitus ovat tänään omissa kokouksissaan päättäneet aloittaa yhteistyöneuvottelut.Pallohonka Oy on uudistunut merkittävästi kauden 2014 aikana. Yhtiö toimi kaudella 2014 FC Hongan veikkausliigajoukkueen toiminnan pöyrittäjänä. Yhtiön johtoon on loppusyksystä tullut uudet vakavaraiset omistajat, jotka haluavat olla viemässä suomalaista jalkapalloa eteenpäin. Pallohonka Oy:n jäätyä ilman joukkuetta kaudelle 2015, Pallohonka Oy:stä otettiin yhteyttä PK-35 Vantaaseen ja kysyttiin kiinnostusta yhteistyöhön. Muutaman tapaamisen jälkeen syntyi yhteinen näkemys, että tästä yhteistyöstä voisi olla hyötyä molemmille osapuolille. PK-35 Vantaan miesten joukkueen tavoitteena on nousta Veikkausliigan ja tällä yhteistyökuviolla tuota tavoitetta voidaan merkittävästi edistää. Yhteistyön keskeiset elementit ovat, että Pallohonka Oy:n kanssa sopimuksen tehneet valmentajat, pelaajat ja toimistoväki siirtyvät PK-35 Vantaan toimintaan.”
PK-35 Vantaa julkaisi eilen omilla verkkosivuillaan ylläolevan tiedotteen sen jälkeen, kun Iltalehti oli asian tuonut julkisuuteen.
Ja kun sen enempää faktaa ei ole asiasta kerrottu, on hyvä miettiä, että mikä on homman nimi?
PK-35 on elänyt kauden jälkeen aikamoista hiljaiseloa. Tämä kertoo siitä, että tulevan kauden kuviot ovat vielä täysin auki. Vantaalla saattaa hyvinkin olla taloudellisia ongelmia, jolloin Pallohongan edustajien yhteydenotto tuli varmasti sopivaan rakoon.
Mahdollisessa yhteistyössä Pallohongasta siirtyisi PK-35 Vantaaseen valmentajat, sopimuspelaajat sekä palkatut työntekijät. Samassa paketissa tulisi mukana varmasti myös viime kaudella mukaan tulleet uudet omistajat, jotka rahoittivat Hongan loppukauden toiminnan.
Miksi?
Hongan omistajilla on edelleen tahtotila saada pystyyn Tapiolan jalkapallostadion. Sukset menivät ristiin Honka ry:n kanssa, joten stadion tarvitsee pääkäyttäjän. PK-35 Vantaa tähtää kyseisen yhteistyön voimin Veikkausliigaan. Nimi säilyy ennallaan ja toistaiseksi myös kotistadion Myyrmäessä.
Mutta kun stadion valmistuu, PK-35 siirtää toimintansa sinne. Näin stadion saa tarvitsemansa pääkäyttäjän ja PK 35 Vantaa saa tulevalle kaudelle taloudellista tukea yhteistyöstä.
Kaikki voittavat, paitsi PK-35:n perinteet.
Viipurista Helsinkiin, Helsingistä Vantaalle, Vantaalta Espooseen.
Raha kuitenkin ratkaisee. Varsinkin silloin kun siitä on pulaa.