Mikael Forssell on tehnyt kauden loppuun kattavan sopimuksen HJK:n kanssa. Forssell ei esittelyjä kaipaa, vaan maaleja.

– Tähän kauteen on upea lataus, sillä haluan voittaa mestaruuden. Klubin ja Bana Lehkosuon treeneissä olen jo ollut jonkin aikaa ja maaleillani haluan osoittaa olevani Banan luottamuksen arvoinen, Miklu Forssell toteaa.

Forssell on mukana sunnuntaina Marbellassa starttaavalla viikon mittaisella HJK:n harjoitusleirillä. HJK:n vahvuudessa Marbellassa nähdään hyökkääjistä Moreloksen ja Forsselin ohella myös ensimmäistä kertaa kolmas hyökkääjä Richard Gadze, jonka sopimus julkistettiin jo aiemmin.

Medo Kamara on tehnyt HJK:n kanssa sopimuksen elokuun loppuun asti, ja sopimuksessa on vuoden optio. Medo on viime vuosien parhaita Suomessa pelanneita keskikentän keskustan pelaajia.

Fanien suosikki Medo pelasi HJK:ssa vuodet 2007-2010, jonka jälkeen hyvät europelit pelannut Medo myytiin Partizan Belgradiin. Belgradista Medo siirtyi Boltoniin, josta hän on ollut viimeksi lainalla Maccabi Haifassa. Medolla on Suomen ja Sierra Leonen kansalaisuus, ja hän on edustanut Sierra Leonen maajoukkuetta.

– Minulla oli paljon kysyntää, mutta rakkaudesta Klubiin halusin pukea sinivalkoiset värit taas päälleni, Medo painottaa.

Lähde: www.hjk.fi