Ottelun alku oli Suomelle vaikea. Peli avaamisessa oli suuria vaikeuksia ja Venäjä hallitsi tapahtumia. Tämä näkyi nopeasti myös tulostaululla. Jo viidennellä minuutilla Venäjä siirtyi johtoon matalasta keskityksestä, jonka hyökkääjä ohjasi maaliin. 14. minuutilla numerot olivat hiukan epäonnisesti jo 0-2, kun sivuvapaapotku kimposi Suomen puolustuksen kautta maalin takanurkkaan ohi maajoukkuedebyyttinsä tehneen Samu Volotisen.
Ensimmäisen puoliajan edetessä Suomi sai peliään rauhoittumaan ja tauon jälkeen peli oli jo ihan eri näköistä kuin alussa. Maalit jäivät kuitenkin puuttumaan ja näin Venäjä vei voiton.
– Pelimme kehittyi ottelun aikana paljon ja se oli positiivista. Osin tähän vaikuttivat toki vaihdotkin, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertasi.
Lipponen oli tehnyt runsaasti muutoksia sitten sunnuntain Japani-ottelun.
– Nyt avauksessa oli paljon pelaajia, jotka eivät ole pelanneet yhdessä ja on ihan luonnollista, että se näkyi. Kun kentälle vaihdettiin enemmän pelanneita pelaajia, se näkyi pelissä siten, että pelasimme enemmän omaa peliämme. Tätä varten täällä kuitenkin ollaan, että katsastetaan pelaajia ja kaikki saavat kokemusta ja tuntumaa.
Kokonaisuudessaan pelin avaaminen alakerrasta oli Lipposen mukaan suurin akilleen kantapää.
– Siinä oli selkeitä vaikeuksia. Yläalue kentällä toimii hyvin ja jopa keskialue ihan kohtuullisesti.
Suomi jatkaa turnausta jo keskiviikkona, kun vastaan asettuu Liettua.
Suomen kokoonpano Venäjää vastaan:
Samu Volotinen VJS
James Ainasoja FK Bodø/Glimt
Kalle Salmi KäPa >> 41. William Lindqvist EIF
Oskar Sandström FF Jaro
Saikou Ceesay KäPa >> 54. Aapo Mäenpää HJS
Albion Ademi TPS
Valtteri Vesiaho KäPa
Omar Jama HJK
Mikko Jalkanen HJK
Saku Ylätupa HJK >> 41. Niilo Mäenpää HJS
Tuukka Kurki KäPa >> 54. Mikael Soisalo HJK
Lähde: www.palloliitto.fi