Suomi sai otteluun hyvän alun. Maximo Tolonen teki nousullaan esityön ja Maximus Tainio laukoi, mutta Sigurjón Daði Hafthorsson torjui yrityksen. Tolonen petasi pian paikan Anssi Suhoselle, mutta keskikenttäpelurin laukaus olisi voinut lähteä nopeammin.

Suomi piti palloa enemmän ja vieraat keskittyivät puolustamaan tiiviisti. Puoliajan vaarallisimmat paikat nähtiin kuitenkin vasta viimeisen viiden minuutin aikana. Suhonen laukoi hyvän kulmakuvion päätteeksi, mutta Hafthorsson torjui.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Toisessa päässä kenttää Kristall Máni Ingason pääsi suomalaisittain turhan vapaasti laukomaan maalin edestä, mutta kuti viuhui ohi taka-alakulmasta. Karl Fridleifur Gunnarsson liukui vielä tolpan juureen, mutta ei aivan ehtinyt palloon. Suomi sortui seuraavaksi heikkoon avaukseen ja Andri Lucas Gudjohnsen pääsi puskemaan, mutta yli.

Islanti pystyi aktivoittamaan peliään toiselle 40-minuuttiselle. Gudjohnsen sai loistopaikan reilun tunnin kohdalla, mutta pallo meni Viljami Sinisalon käsien kautta kulmaksi. Benjamin Hiekkanen katkaisi puolestaan 70. minuutilla erinomaisesti islantilaisten nopean vastaiskun. Stefan Ingi Sigurdarson loi islantilaisista seuraavan paikan, mutta pusku kulmasta suuntautui yli.

Suomi sai pallon maaliin 75. minuutilla. Terry Ablade jatkoi hyvän hyökkäyksen vasemmalle Suhoselle, joka viimeisteli varmasti. Hänen kuitenkin tuomittiin lähteneen tilanteeseen paitsioasemasta. Ottelun loppuhetket olivat erityisen jännittäviä. Pyry Hannola siirsi pallon 16-rajan tuntumassa Tainiolle, joka täräytti pelivälineen voimalla Islannin maalin tolppaan. Tuomarin antamalla lisäajalla nähtiin vielä paikat molemmissa päissä, mutta lopputulokseksi jäi 0-0.

– Meillä oli peli ensimmäisellä puoliajalla pitkiäkin aikoja kontrollissa. Kontrolli ei kuitenkaan johtanut oikein mihinkään, se on pettymys. Yläalueella pitää pystyä olemaan vaarallisempi. Olimme miettineet ja käyneet asiaa läpi, mutta se ei näkynyt, päävalmentaja Erkka V. Lehtola manasi.

– Toisella puolikkaalla meillä oli huonoja jaksoja, jolloin Islanti pääsi pelaamaan vahvuuksillaan, eli tuli keskityksiä ja erikoistilanteita, joissa olimme välillä aika liemessä. Pelaajamme jahtasivat kuitenkin voittomaalia ihan loppuun saakka, työnteon määrässä ei ole mitään moitittavaa. Tulos on lopulta varmasti oikeutettu.

Lohkon ensimmäisessä ottelussa Venäjä voitti Färsaaret 3-1-lukemin. Suomi ja Venäjä ottavat yhteen lauantaina klo 18 Myllykoskella.

– Olemme kohdanneet tämän vuoden aikana kivikovia maita. Venäjää vastaan saamme paikkamme näyttää, että niistä peleistä on tarttunut jotain mukaan. Tiedämme, että tulemme joutumaan todella koville. Meillä on kuitenkin mahdollisuus saada hyvä tulos, kun teemme yhdessä töitä.

– Pääsimme tänäänkin hyville paikoille hyökkäyksessä, mutta meidän pitää olla siellä Venäjää vastaan järkevämpiä ja tehokkaampia. Niin saamme aitoja maalipaikkoja. Tarvitsemme myös kypsyyttä ja kurinalaisuutta, jotta kontrollimme ei katoa, kuten se tänään katosi ajoittain toisella puoliajalla. Siihen ei ole Venäjää vastaan varaa, Lehtola linjasi.

Suomen kokoonpano:

1 Viljami Sinisalo FC Espoo

2 Noah Nurmi (C) KäPa

3 Saku Heiskanen TSG 1899 Hoffenheim

5 Benjamin Hiekkanen VIFK

7 Kevin Larsson KäPa ->> 56. 14 Juho Ojanen FC Honka

8 Maximus Tainio Tottenham Hotspur FC

9 Terry Ablade FC Jazz

10 Anssi Suhonen Hamburger SV

15 Otto Ollikainen HJK

17 Elias Mastokangas FC Inter ->> 61. 11 Pyry Hannola FC Midtjylland

19 Maximo Tolonen FC Honka ->> 77. 13 Jeremiah Streng VIFK

Lähde: www.palloliitto.fi