U16-pojat pelasivat helmikuussa Englannissa erittäin kovatasoisen UEFA development tournamentin. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola on nyt nimennyt matkaan hiukan toisennäköisen ryhmän. Osin muutoksia on tehty pakon edessäkin.

– Joukkueessa on mukana nyt kolme ensikertalaista: TPS:n Julius Perälä sekä HJK:n Otto Ollikainen ja Valtteri Olsbo, Lehtola kertoo Palloliiton sivuilla.

– Totta kai muitakin muutoksia joukkueessa on sitten Englannin turnauksen, osa loukkaantumisten takiakin. Toppareista Patrik Raitanen ja Noah Nurmi ovat esimerkiksi molemmat sairaslistalla.

Kaksikko Maximo Tolonen ja Anssi Suhonen ovat pelanneet paljon vuotta vanhemmankin ikäluokan kanssa ja Tolonen ei matkaa turnaukseen lainkaan, Suhonen puolestaan vain osaksi aikaa.

– Sovimme hyvässä yhteisymmärryksessä Hongan kanssa, että Maximo Tolonen keskittyy nyt oman seuransa kanssa pelaamiseen tämän kuukauden – hän on kuitenkin hyvin lähellä peliaikaa Ykkösessä – eikä lähde mukaan turnaukseen, Lehtola kertoo.

– Anssi Suhosen suhteen on puolestaan HSV:n kanssa sovittu, että hän pelaa korkeintaan turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja palaa sitten seurajoukkueensa riveihin.

Vastaansa Suomi saa Stara Pazovassa isäntämaa Serbian lisäksi Kiinan ja Kazakstanin. Lehtola odottaa hyvätasoista turnausta ja ennen kaikkea erilaista kokemusta kuin talven UEFA development tournamentissa.

– Mielenkiintoisia joukkueita on vastassa ja odotan kaikkineen haastavia ja tiukkoja otteluita. En ole vastustajiin vielä kovin tarkkaan tutustunut, mutta uskon että nyt kohtaamme erilaisia vastustajia kuin viimeksi ja myös keskenään erilaisia joukkuetta.

– Helmikuusta asti on odoteltu tätä seuraavaa mahdollisuutta. Englannissa pelanneille jäi siitä turnauksesta varmasti tietty jälki ja haluamme nyt kaivaa vielä parempia tuloksia. Kun neljässä päivässä pelataan kolme ottelua, niin harjoittelulle ei kovin paljon jää aikaa, mutta ottelut varmasti kehittävät, Lehtola uskoo.

Suomen ottelut (paikallista aikaa)

To 18.5. klo 17.00 Serbia – Suomi Sportski centar FSS, Stara Pazova

Pe 19.5. klo 15.00 Suomi – Kiina Sportski centar FSS, Stara Pazova

Su 21.5. klo 15.00 Suomi – Kazakstan Sportski centar FSS, Stara Pazova

Pelaajat turnaukseen:

Tuomas Pöyhönen (mv) HJK

Viljami Sinisalo (mv) FC Espoo

Terry Ablade FC Jazz

Omar Adawi KäPa

Selman El-Baset FC Ingolstadt 04

Pyry Hannola RoPS

Saku Heiskanen FC Honka

Joel Laitinen PEPO

Kevin Larsson KäPa

Elias Mastokangas FC Inter

Otto Ollikainen HJK

Valtteri Olsbo HJK

Julius Perälä TPS

Matias Rale FC Honka

Oskari Sallinen JJK

Jeremiah Streng VIFK

Anssi Suhonen HSV

Maximus Tainio HJK

Julius Tauriainen HJK

Rasmus Viitanen FC Honka

Lähde: www.palloliitto.fi