Ottelu alkoi Hjossa Suomen kannalta mahdollisimman huonosti, sillä pallo ponnahti Johannes Kytilän jalasta omaan maaliin jo kolmen minuutin pelin jälkeen.

Avauspuolikkaalla Suomi kyllä piti hyvin palloa ja rakensi peliä, mutta virheet kostautuivat. Maalivahti Joona Tiaisella ei ollut paras päivänsä ja näin Ruotsi johti tauolla jo 4-0.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ruotsi teki viidennen maalinsa heti toisen puoliajan alkuun, mutta sitten Tiainen terästyi.

– Oli hienoa nähdä, että Tiainen pystyi muutaman takaiskun jälkeen kokoamaan itsensä. Toisella puoliajalla hän teki hyviä torjuntoja, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen sanoi Palloliiton sivuilla.

Tiistaina Ruotsi oli Tidaholmissa parempi lukemin 2-0.

– Näiden kahden pelin neljästä puoliajasta tämän ottelun ensimmäinen oli meiltä selvästi paras. Silti Ruotsi sai neljä maalia vaikka eivät juuri tilanteita pystyneet luomaan, Lipponen ihmetteli.

Toisella puoliajalla kentällä mentiin päästä päähän. Paikkoja oli molemmilla. Suomen kavennus syntyi 77. minuutilla kulmapotkun jälkeen. Teemu Jäntti jatkoi pallon Severi Kähköselle ja Kähkönen pääsi tuulettamaan maalin merkiksi.

– Nämä pojat ovat nyt maajoukkuetaipaleidensa alussa. Seuraavan kerran tämä ikäluokka pelaa maaottelun Pohjois-Irlantia vastaan syyskuussa, Lipponen kertoi.

U16: Ruotsi-Suomi 5-1 (4-0)

3. min 1-0

15. min 2-0

35. min 3-0

40. min 4-0

43. min 5-0

77. min 5-1 Severi Kähkönen

Suomen kokoonpano

Joona Tiainen FC Kuusysi

Tuomas Ollila KäPa -> 77. Fabrice Gatambiye VPS-j

Johannes Kytilä HJK

Oskari Eskelinen KäPa

Wille Öhman TPS -> 54. Teemu Jäntti PKKU

Eeti Ämmälä VPS-j -> 40. Akseli Ollilla KäPa

Anssi Suhonen KäPa

Samuel Kurttila OLS -> 54. Ville Räty KäPa

Mosawer Ahadi FC Legirus Inter -> 66. Severi Kähkönen FF Jaro

Tommi Jäntti HJK

Jyri Kiuru KäPa -> 30. Enoch Banza HJK

Vaihdossa:

Otto Huuhtanen Ilves

Lähde: www.palloliitto.fi