Torstaina pelin kulku oli kuitenkin varsin erilainen. Skotlanti puolusti alempaa ja tiiviimmin, kun taas Suomi ei yltänyt aivan samalle tasolle omassa tekemisessään kuin tiistaina. Joukkueelle sattui luvattoman paljon helppoja harhasyöttöjä, jotka pysäyttivät monesti lupaaviakin hyökkäyksiä.

– Meitä harmittaa tietysti, ettemme voittaneet peliä, mutta ennen kaikkea olemme pettyneitä pallolliseen peliimme. Se ei kulkenut tänään hyvin. Emme päässeet lähellekään samalle tasolle kuin tiistaina, päävalmentaja Marko Saloranta totesi Palloliiton sivuilla.

Skotlanti ei tiistaina saanut luotua juurikaan tilanteita. Torstaina joukkue pääsi hieman paremmin Suomen puolustusalueelle. Maalivahti Tytti Mikkola pelasi kuitenkin erinomaisen pelin niin torjunnoissaan kuin puolustuksen tukena jalallakin.

Suomi sai toki ottelun aikana maalipaikkoja. Parhaimmat niistä syntyivät toisella 40-minuuttisella. Emmaliina Tulkki pääsi yrittämään hyvän hyökkäyksen päätteeksi, mutta yhdellä kosketuksella lähtenyt ohjaus päätyi maalivahdin hyppysiin. Tulkki oli asialla myös 80. minuutilla, kun pallo aseteltiin vapaapotkun merkeissä aivan 16-rajan tuntumaan. Hieno veto meni vain hiukan ohi.

Saloranta löysi pelistä kuitenkin myös hyvää.

– Esimerkiksi kärkiparimme pelaajat Jutta Rantala ja Moona Talka olivat ehkä juuri ja juuri nähneet jossain Piiricupissa toisensa, mutta löysivät tänään kentällä toisensa hyvin. Maaleja ei tullut, mutta liikkeet olivat hyviä. Eva Nyström pelasi lisäksi keskikentällä loistavan ottelun.

Ikäluokka kokoontuu seuraavan kerran maajoukkueleirille marraskuussa.

– Sinne saamme todennäköisesti enemmän pelaajia mukaan, mikä on loistava asia. Tässä ikäluokassa on paljon potentiaalia ja hyviä pelaajia, Saloranta päätti.

Suomen kokoonpano

1 Tytti Mikkola

22 Laura Kölhi ->> 56. 7 Fanni Pietikäinen

4 Elsa Luosa

5 Inka Kaivola

2 Isa Tuominen

14 Wilma Spets ->> 56. 19 Emma Peuhkurinen

13 Eva Nyström

15 Minea Lassas (c)

9 Jutta Rantala

20 Akuliina Korhonen ->> 56. 18 Emmaliina Tulkki

21 Moona Talka

Vaihdossa:

12 Milla-Maj Majasaari

3 Jasmin Valve

8 Satu Rousti

10 Wilma Sjöholm

11 Elli Pikkujämsä

16 Tuulia Mikkola

17 Jenni Rannus

Lähde: www.palloliitto.fi