Veikkausliigan runkosarjan viimeisen kierroksen yksi jännityskohde on siinä, kuka pääsee kuuden parhaan joukkoon ja Mestaruussarjaan. Kaksi Mestaruussarjapaikkaa ratkaistaan kolmen joukkueen välillä. VPS ja AC Oulu ovat vahvoilla, mutta myös TPS on vielä kisassa mukana.
TPS:n pääsy Mestaruussarjaan vaatisi seuraavaa: TPS:n on voitettava Gnistan vieraissa ja VPS:n tai AC Oulun on hävittävä oma ottelunsa. VPS:n pitäisi hävitä paljon ja TPS:n voittaa paljon. Helpoin yhtälö turkulaisten kannalta olisi, että he itse voittavat ja AC Oulu häviää – silloin TPS menisi maalierolla Oulun ohi.
TPS on ollut kauden suuri onnistuja, kävi viimeisen kierroksen ottelussa miten tahansa. Joukkueen kantava voima ja suuri johtaja, Matej Hradecky, on pysynyt kunnossa ja pelannut loistavan kauden. Kymppipaikka jututti Hradeckya ennen maanantain jättipeliä.
Vielä pari sanaa Turun derbystä, mitä jäi pelistä (0-0) mieleen?
– Se oli oikein hieno tapahtuma. TPS:n fanien kannustus oli älyttömän hienoa, tällaisia tapahtumia kaipaa Suomeen lisää. Pelillisesti yksi piste oli tyydyttävä, punaisen kortin jälkeen jouduimme puolustamaan aika paljon.
Millainen TPS:n kausi on mielestäsi ollut?
– Aika tyytyväisiä voimme tähän kauteen olla. Pisteitä on sen verran kuin olemme ansainneet, joissain peleissä olisi voinut tulla niitä enemmän ja joissain vähemmän. Jos kauden alussa olisi ilmoitettu, että taistelemme runkosarjan viimeisellä kierroksella vielä kuuden parhaan joukkoon pääsystä, niin aika moni olisi sen tilanteen ottanut.
Maanantaina on täysi ratkaisukierros, miettiikö sitä pelin aikana AC Oulun tai VPS:n pelin tuloksia?
– Ei niitä tule mietittyä, niiden pelin tuloksiin emme voi vaikuttaa. Meidän tulee vain keskittyä siihen, että voitamme oman pelimme. Sekään ei välttämättä riitä, viime kierroksella meni niin moni peli harmittavan ristiin meidän kannaltamme.
Miten omat otteet?
– Olen tyytyväinen omaan peliini tällä kaudella, aika tasaista suorittamista tämä on omalta kohdaltani ollut. Olen pystynyt auttamaan joukkuetta, mutta pitää muistaa, että siinä on myös paljon muiden jätkien ansiota. Kun muut onnistuvat, niin itsekin on helpompi pelata.
Entäpä IF Gnistan, millainen vastustaja on maanantaina luvassa?
– Gnistan on kovassa formissa. He taitavat olla ykkösiä tai kakkosia, kun katsoo viimeistä viittätoista peliä. Alkukausi oli heiltä vaikea, mutta nyt joukkue taistelee jopa mestaruudesta. Gnistanilla on monta erinomaista pelaajaa, kuten (Adeleke) Akinyemi ja ”Roma” (Roman Eremenko).
Millaisessa iskussa TPS pääsee Gnistanin kimppuun?
– Mitään uusia poissaoloja ei ainakaan tällä hetkellä taida olla. Pitkäaikaispotilaat ovat vielä sivussa. Mutta mitenkään helppo peli siitä ei ole tulossa.
Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros pelataan alkaen 19.00. Gnistanin ja TPS:n välisen ottelun lisäksi ohjelmassa ovat pelit AC Oulu-SJK, VPS-FC Lahti, Ilves-HJK, IFK Mariehamn-Jaro sekä kierroksen ehdoton kärkiottelu, jossa euromenestyjät Inter ja KuPS iskevät yhteen. Ruutu näyttää kaikki pelit suorina lähetyksinä. Studio-otteluksi on valikoitunut Turun ottelu Inter-KuPS.
Haastattelu: Jukka Malm