Mestarien liigan puolivälierät jatkuivat keskiviikkona. Atletico Madrid rakensi Barcelonalle melkoisen vuoren kiivettäväksi voittamalla ”Barcan” kotikentällä 2-0. PSG sen sijaan voitti kotonaan Liverpoolin samoin lukemin.

Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi ihmettelee PSG:n armeliaisuutta.

– PSG oli lähes ylivoimainen Liverpoolia vastaan. Heillä oli tilanteita voittaa vaikka 6-0, mutta heikko viimeistely oli Pariisissa päivän sana. Hallitseva mestari olisi voinut pistää tuon pelin poikki jo keskiviikkona, mutta 2-0-voitto jättää Liverpoolille vielä mahdollisuuden. Se on selvää, että PSG saa syyttää itseään, jos matka katkeaa toisen ottelun seurauksena.

Liverpool oli todella vaisu. Vai oliko se PSG:n hyvyyttä?

– Molempia. PSG on tulossa taas vahvasti, kun ratkaisupelit ovat alkaneet. Liverpoolin puolustus oli todella pahassa pyörityksessä. Liverpool näytti siltä, miltä se on viime aikoina näyttänyt. Haluttomalta ja vaisulta. Jotain siellä mättää, sillä ei tuo ole se Liverpool, johon ollaan viime vuosina totuttu. Toisaalta kaikki voi vielä muuttua, kahden maalin ero ei ole mahdoton kurottavaksi kiinni.

Ei ainakaan Anfieldilla. Luuletko, että Liverpool voi vielä kaivaa kanin hatusta ensi viikolla?

– Se on täysin mahdollista. Anfield on euroiltoina yksi maailman pahimmista paikoista vierasjoukkueelle. Tai on ainakin ollut. He pystyvät ammentamaan omasta historiastaan useita urotekoja nimenomaan kotikentältä. Tunnelma on noissa otteluissa uskomaton, fanit antavat lisävoimaa.

– Iso muutos pitää kuitenkin pelillisesti tapahtua, sillä PSG oli niin paljon parempi ensimmäisessä ottelussa. Liverpoolin jatkopaikka vaatisi useampia maaleja, sillä on vaikea kuvitella, että PSG jäisi vieraspelissäkään nollille. Keskiviikkona Liverpoolilla ei ollut hyviä maalipaikkoja oikeastaan kuin yksi, sekin pienestä kulmasta.

Toisessa keskiviikon ottelussa Atletico kukisti Barcelonan vieraskentällä 2-0. Miten arvioit tämän pelin?

– ”Atletin” taktiikka onnistui täydellisesti. He lähtivät siitä, että ottavat vastaan ja puolustavat tiiviisti. Se etsi kärsivällisesti paikkoja vastahyökkäyksiin ja ratkaiseva sellainen lopulta tulikin. Vastahyökkäyksestä mies nurin ja Pau Cubarsi suihkuun. Kruunuksi Julian Alvarezin loistava vapaapotkumaali samasta tilanteesta. Ei paljon mustempaa hetkeä voisi ottelussa tulla. Atletico antoi Barcelonan hallita palloa alivoimallakin, yhden miehen ylivoima näkyi puolustamisessa. Jälleen se oli kärsivällinen ja odotti tilaisuuttaan. Sellainen tuli ja lukemat 0-2.

Onko tämä pari pelattu? Toinen ottelu pelataan Madridissa.

Ei ole pelattu, sillä Barcelona voi tehdä helpostikin pari maalia. Se onkin sitten eri asia, pysyykö nolla heidän omassa päässään. Tuskin pysyy, joten Barcan täytyy saada jyvä kohdalleen. Barcelonalla on täydet mahdollisuudet jatkoon, mutta vaikeaa se on Atleticoa vastaan. Vaikuttaa siltä, että Atleticon puolustaminen on turhauttanut Barcelonan oikeastaan koko kauden. Lisäksi Atleticon maltti riittää hyvin siihen, ettei toisesta ottelusta tarvitse hakea minkäänlaisia tyylipisteitä. Karu puolustaminen riittää jatkopaikkaan.

Mestarien liigan puolivälierien toiset ottelut pelataan ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona.