Valioliigan lauantai huipentui Chelsean ja Aston Villan kohtaamiseen. Aiemmin lauantaina Manchester City hoiteli oman hommansa voitokkaasti Nottinghamin vieraana, Arsenal voitti kotonaan Brightonin ja haastaja Liverpool otti odotetut kolme pistettä Wolverhamptonilta.
Kärkijoukkueet olivat siis ylittäneet esteet, joten Aston Villalla oli tiukka lähtökohta Chelsean vieraana. Voitolla joukkue jatkaisi kärkitriossa käytännössä samoissa pisteissä, tappiolla olisi tullut selkeää eroa. Aston Villa näytti jälleen henkistä voimaa ja voitti väkisin 2-1 Stamford Bridgellä.
Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi jaksaa hämmästellä Aston Villan kykyä venyä kovissa paikoissa.
– Olipa taas nousu. Joukkue on tappiolla Chelseaa vastaan, joka oli sarjan neljäntenä. Mutta sitten Unay Emeryn joukot nousevat väkisin tasoihin ja lopussa ohi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella. Kuten olen aiemmin todennut, itseluottamuksen merkitys on näissä peleissä massiivinen. Ja itseluottamus on tällä hetkellä Aston Villalla kympissä.
– Vastustajillekin tulee helposti mieleen, että ”eikö noita pysäytä kukaan”? Juuri nyt näyttää siltä, että ei pysäytä. Aston Villa pelaa hienoa kautta, erinomaisella pelillä.
Niemi hehkuttaa jo nyt tiistaina pelattavaa herkkupalaa. Vastakkain ovat sarjakärki Arsenal ja Aston Villa, Arsenalin kotikentällä.
– Jo aiemmin oli selvää, että tuo ottelu on todella iso. Mutta nyt se on massiivinen, yksi koko syyskauden suurista peleistä. Jos Aston Villa pystyy vielä Arsenalinkin kellistämään heidän kotonaan, pitää vakavasti alkaa puhua mestaruudesta. Voitolla Aston Villa lähtisi nimittäin Arsenalin edellä vuoteen 2026.
– Testi siis jatkuu. Ensin he voittivat ManU:n, nyt Chelsean ja sitten on vastassa Arsenal. Seuraavat kaksi peliä ovat nousukuntoista Nottinghamia vastaan kotona ja vieraissa vahva Crystal Palace on sitten seuraava testi. Sen jälkeen tulee cupin kierros ja vastassa on Tottenham vieraissa. Melkoinen ohjelma edessä siis – oikeastaan myöhään 10. tammikuuta, cupin ottelun ja kolmen liigaottelun jälkeen nähdään, missä Aston Villa todella menee.
Valioliigan 18. ottelukierros pelataan loppuun sunnuntaina. Ohjelmassa on kaksi ottelua. Ensin pelataan Sunderland-Leeds ja kierros täydentyy ottelulla Crystal Palace-Tottenham. Viaplay näyttää kaikki Valioliigaottelut suorina lähetyksinä.