Topi Keskinen siirtyi kesällä Skotlannin Valioliigasta Tanskan Superliigan Odenseen. Tavoitteena on siirron myötä kehittyä uudelle tasolle pelaajana, mihin laadukkaampi liiga antaa hyvät edellytykset.
Tanskan Superliiga alkaa Manner-Euroopan liigoista ensimmäisenä. Kauden avausottelu pelataan jo heinäkuun 24. päivänä, kun Viborg ja Odense kohtaavat. Samalla alkaa Odenseen kesällä siirtyneen Topi Keskisen ja jo talven siirtoikkunassa seuraan siirtyneen Anssi Suhosen kausi.
Keskinen pelasi kaksi edellistä kautta Skotlannin Valioliigan Aberdeenissa, jossa oli mukana voittamassa Skotlannin cupia keväällä 2025. Aika oli tullut ylämailla täyteen ja Keskinen haki itse siirtoa eteenpäin ja näkee, että siirto Tanskaan vie häntä pelaajana eteenpäin.
Kaudenalusaika on ollut vielä käytännön asioiden järjestelyä.
– Alku on aina säheltämistä, kun ei ole vielä kämppää sun muuta. Perusasioita olen alkanut hoitaa ja olen saanut niitä hyvin järjesteltyä. Kiirettä on pitänyt. Perusarkea ja samaa säheltämistä on aina alussa, kun menee uuteen paikkaan, hän aloittaa.
– Olen ehtinyt tutustua treeniolosuhteisiin ja kaupunkiin. Perhe muuttaa ensi viikonloppuna tänne, ja asioita on saatu tehtyä.
Miltä kaikki vaikuttaa?
– Hyvältä. En ollut ikinä käynyt Tanskassa aikaisemmin. Monessa ns. random-maassa on tullut käytyä, mutta nyt tajusin, että en ollut ikinä ennen käynyt Tanskassa. Maa vaikuttaa siltä, mitä ajattelin etukäteen. Kaikki vaikuttaa hyvältä.
Miten siirto meni?
– Se meni nopeasti. Tiesin jo aikaisemmin, että Odense oli kiinnostunut. Kun asiat alkoivat tapahtua, meni päivä tai kaksi ja se oli sillä selvä. Piti vain pakata kamat ja lähteä. Se tapahtui nopeasti.
Mikä Odensessa vakuutti niin, että halusit sinne?
– Laadukas sarja ja suunnitelma, joka seuralla oli. Vaikka tein pitkän sopimuksen, ei ole tarkoitus, että olen täällä viisi vuotta. Tarkoitus on kehittyä pelaajana ja pelata hyvä kausi ja siirtyä jossain vaiheessa eteenpäin. Suunnitelma vaikutti hyvältä. On kiva tulla sarjaan, jossa pelataan erilaista futista kuin Skoteissa. Vakuutuin siitä ja kaikki kävi nopeasti.
Millä tavalla peli on siellä erilaista?
– Skotlannin sarjaa on vaikeaa verrata oikeastaan mihinkään sarjaan. Se on kaaospalloa ja todella fyysistä. Se on vaikea sarja. Tykkäsin todella paljon olla siellä, mutta se kaaosmaisuus ja intensiteetti olivat eri tasolla. Tanskassa on enemmän taktista ja lyhytsyöttöpelaamista.
Oliko lähtökohta, että lähdet kesällä Aberdeenista pois?
– Joo. Kuten sanoin, viihdyin siellä todella hyvin, mutta ajattelin ottaa uuden stepin uralla ja kehittyä pelaajana. Ajattelin, että tekisi hyvää lähteä uusiin maisemiin. Oli oikea aika lähteä.
Kumpusiko halu kehittyä siitä, että Odensessa tulisi enemmän peliaikaa, pelaavammasta futiksesta vai sekä että?
– Ei se peliaika olisi huolettanut. Kun uusi koutsi tuli, pelasimme viiden linjalla. Nyt pelataan neljän linjalla ja olisin pelannut tutulla paikalla laiturina, mutta tekee hyvää vaihtaa sarjaa, vaikka viihdyinkin ja tykkäsin peleistä. Täällä kehityn pelaajana, eikä peli ole pelkkää taistelua.
– Tykkään intohimosta, jota Skotlannissa oli, mutta jos haluaa kehittyä monipuolisemmaksi pelaajaksi, ei se siihen passaa. Olen nuorehko vielä ja on tilaa kehittyä.
Oletko ns. täsmähankinta, että sovit Odensen pelitapaan?
– Systeemi on erilainen, jossa olen pelannut, mutta se tekee hyvää, kun pystyn kehittymään monipuolisemmaksi. Rooli ei ole sellainen, jossa olen pelannut, ja uskon, että kun totun siihen, tulen toimeen ihan hyvin.
Tässäkin mielessä saat uusia ärsykkeitä.
– Just näin. Pitää päästä monipuolisemmaksi pelaajaksi, etten ole vain laidassa leveällä, vaan muitakin aseita saa ns. kalustoon.
Olitko Anssi Suhoseen yhteydessä siirron aikana?
– Tietenkin. Olemme hyviä kavereita maajoukkueesta ja olin kyllä yhteydessä. Hän vakuutti, että kannattaa tulla.
Oletko ehtinyt saada tuntumaa siihen, millainen joukkue teillä on?
– Joo, mutta siirtoikkuna on vielä auki, ja uskon, että tulee vielä uusia pelaajia. Taktiikka on aika selkeä, mutta veikkaan, että paljon tulee vielä opittua. Koutsi ja monet pelaajat olivat täällä viime kauden ja itse olen ollut viikon täällä. Totuttelua on vielä ollut.
Ajatteletko sitä, että iso peliaika, rooli ja kehitys ovat tärkeitä siinä mielessä, että asiat palvelisivat syksyllä maajoukkuetta?
– Tietenkin. Tykkään todella paljon olla maajoukkueessa ja koko ringistä. Ne ovat tärkeitä pelejä ja ajattelen sitä todella paljon.
Minkälaisina koit kevään ja kesän maajoukkuetapahtumat?
– Ne olivat hyviä tapahtumia, ja tykkäsin niistä. Kesän ikkunassa oli kaksi kovaa peliä ja odotan innolla sitä, kun ensimmäinen leiri koittaa syksyllä.
Tuntuuko nyt, että kaikki Jacob Friisin systeemit ovat joukkueen selkärangassa?
– Nyt pelasimme Saksaa vastaan, ja se saattoi olla enemmän treenaamista sitä varten, jos EM-karsinnoissa tulee vastaan jokin todella laadukas nippu, ja että miten treenaamme puolustamista syvemmällä, mutta se ei tainnut olla niin oleellista Kansojen liigaa varten. On hyvä, että on ollut erilaisia pelejä. Tulee vastaan millainen vastustaja vain, meidän pitäisi olla aika hyvin varautunut, ja porukan pitäisi tietää, mikä suunnitelma on. Aika selkeää mielestäni.
Kaiken kaikkiaan kuulostaa siltä, että kaikki asiasi ovat hyvin?
– No kyllä. Kun vielä kausi alkaa, on kivaa, että kunnon pelit, joissa taistellaan pisteistä, alkavat. Sitten tulee maajoukkuepelit ja perhe muuttaa tänne. On kivaa, kun arki alkaa rullata.
Tuntuuko siltä, että kesä meni nopeasti?
– Kyllä! Oli ensimmäinen kesä, jonka sai viettää omalla mökillä, niin kyllä se aika nopsaan meni. Aina sama juttu, mutta teki kyllä hyvää vähän lomailla ja pitää kunnon loma pitkään pitkään aikaan.
Tanskan Superliigan avausottelu Viborg-Odense pelataan perjantaina heinäkuun 24. päivänä. Odense-kaksikon lisäksi Tanskan liigassa pelaavat Nordsjällandin Juho Lähteenmäki ja Horsensiin kesällä siirtyneet Julius Körkkö ja Jimi Tauriainen.
Haastattelu: Panu Markkanen