HJK on noussut syksyn mittaan Veikkausliigan mestaruuskahinoihin. Mestaruussarjasta saldona on kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Samalla sen maalivahtikuviot ovat menneet uusiksi, sillä Jesse Öst on noussut aloittavaksi maalivahdiksi. Hän on pelannut kolme viime peliä, joista saldona oli alkuun kaksi tasapeliä ja viimeisimmästä ottelusta tullut 6-0-voitto VPS:sta.
Runkosarjassa Öst aloitti kolme ottelua ja kertaalleen hän tuli vaihdosta kentälle. Seuraavat minuutit voivat tulla maanantai-iltana AC Oulun vieraana.
Miltä on tuntunut pelata?
– Kivalta! Se on ensimmäinen asia mielessä. Olemme pelanneet stabiilisti nämä kolme peliä, jotka olen pelannut. On ollut kyllä hauskaa.
Millainen vireesi oli, kun käsky kävi maalille kolme peliä sitten?
– Tatsi oli hyvä. Sain tietää päivää ennen peliä, että pelaan. Siinä oli riittävästi aikaa valmistautua.
Miltä kausi on tuntunut työntekoineen ja varalla olemisineen?
– Minulle on ihan sama, pelaanko vai en. Haluan vain, että joukkueeni voittaa. Se on minulle tärkeintä.
Millaista ajatusmaailmaa tuo vaatii pelaajalta?
– Pitää olla mentaalisesti aika vahva. Olen nähnyt maailmaa ja jalkapallomaailmaa ja tiedän, miten kaikki toimii. Olen mukana kaikessa.
Millaista on olla maalilla, kun on vähän töitä niin kuin HJK:n peleissä usein on?
– Joskus se on helppoa, ja joskus vaikeaa. VPS:a vastaan oli yllättävän helppoa, kun pojat puolustivat todella hyvin. Oliko minulla kaksi torjuntaa?
Ratkaisevimmat pelit edessä. Miltä tuntuu ajatus, että vastuuta voi tulla lisää?
– Kivalta. Otan kaiken vastaan, mitä saan. Katsotaan, miten Matej voi, kun maanantaina on seuraava peli. Päivä kerrallaan.
Olet pelannut kaksi nollapeliä näistä kolmesta ottelusta. Mikä on niiden merkitys?
– Ne ovat tärkeitä koko joukkueelle. Totta kai otan nollapelit aina vastaan, mutta voitot ovat tärkeämpiä.
AC Oulu-HJK pelataan maanantaina kello 19.
Haastattelu: Panu Markkanen