Suomen cup lähtenyt virallisestikin käyntiin. Viikonloppuna pelattiin ensimmäiset ”Juuson kierroksen” ottelut. Juhlavuottaan viettävä kilpailu kunnioitti Suomen cupin perustajan, Juuso Waldenin, perintöä nimeämällä virallisesti tasauskierroksen nimellä kulkevan ensimmäisen vaiheen entisen Palloliiton puheenjohtajan mukaan.

Tällä kaudella on mukana ennätysmäärä joukkueita. Kaikki eivät varmastikaan kovin tosissaan haaveile finaalipaikasta Tammelan Stadionille, mutta elämyksiä on tarjolla jokaiselle. Mutta kaikki voivat kuitenkin miettiä, millaisia finaalit olisivat.

Tähän kysymykseen Kymppipaikka yritti etsiä näkemystä kysymällä yhdeksän Suomen cupin mieheltä, Olli Huttuselta, hänen erilaisia muistojaan Suomen cupin finaaleista.

– Suomen cup on aina ollut minulle iso asia. Tietysti se, että pelasin koko urani Hakassa toi cupin arvostuksen automaattisesti mukanaan. Mutta edelleen ihmetyttää, miksi kilpailua ei arvosteta yleisön keskuudessa enempää, koska pelaajat ja valmentajat sitä arvostavat korkealle, Huttunen sanoi Kymppipaikalle.

– Olen myös iloinen siitä, että nykysysteemi tuo mahdollisuuden isojen ja pienten kohtaamiseen. Olen itsekin ollut mukana monessa näistä otteluista: vieraskentillä on tehty yleisöennätyksiä ja pelattu tiukkoja pelejä. On jatkoaikoja ja rankkarikisoja ja paljon sellaista, jota varmasti muistellaan pitkään. Vain Suomen cup voi antaa tuollaisia elämyksiä.

Olli Huttunen tuli Kajaanista Valkeakoskelle ja teki siellä historiaa. Huttusen saavutukset kotimaisessa jalkapallossa ovat vertaansa vailla. Hän on voittanut käytännössä kaiken, mitä suomalaisessa jalkapallossa voi voittaa niin joukkue- kuin henkilökohtaisella tasolla. Suomen cupit ja niiden voitot ovat osa tätä komeaa meriittilistaa.

– Tulin Hakaan nuorena poikana 1978 eli vuosi sen jälkeen, kun Haka oli voittanut tuplan. Muutama vuosi siinä meni, että pääsin kokemaan cupin finaalin ja perinteisen cup-junan tuoman tunnelman. Vuonna 1980 finaalitarinani alkoi, Olli Huttunen sanoi.

Ohessa lyhyinä muisteluina Olli Huttusen yhdeksän finaalia.

1980, Haka-KTP 2-3

– Tämä oli meille tuplahäviön vuosi. Menetimme mestaruuden viisi minuuttia ennen loppua Oulussa ja sitten hävisimme cupin finaalin. Itselleni tämä finaali on jäänyt silti eniten mieleen. Oli hieno fiilis päästä Olympiastadionille Hakan kanssa finaaliin. Olin nuori vielä eikä silloin tuntunut siltä, että olisi pakko voittaa. Enemmän nautti siitä, millainen tunnelma oli ja väkeä oli katsomossa.

– Peli on minulta hyvä, pari hyvää torjuntaa tuli. Mutta hävisimme Kotkalle tai enemmänkin Arto Tolsalle. Hän käänsi ottelun. Tolsa kävi puskemassa boksista pari maalia ja sitä kautta lopputulos ei ollut otollinen. Tolsa jäi tietysti tuosta ottelusta mieleen vahvasti.

1982, Haka-KPV 3-2

– Vaikka voitin ensimmäisen Suomen cupin tuossa pelissä, muistan paljon enemmän ensimmäisestä finaalista kuin tästä. Ari Valvee oli tuolloin hirmuisessa iskussa ja hän teki kaksi maalia. Ottelun loppupuolella KPV teki pari maalia ja tuli lähelle, mutta kestimme aika helposti loppujen lopuksi paineen. Joka tapauksessa se oli ensimmäinen isompi pokaali minun urallani, joten arvostan tuota finaalia ja voittoa tietysti paljon.

1983, Haka-Kuusysi 0-2

– Turpiin tuli. Kuusysi oli tuohon aikaan huippujoukkue eikä meille jäänyt jossiteltavaa. Ottelun suuri tähti oli Markus ”Kusti” Törnvall, joka teki molemmat Kyykän maalit. Hän tuli myöhemmin Hakaankin pelaamaan ja hyvä niin. Tuossa vaiheessa tilanne oli Hakassa vähän muuttunut. Tehtaan taloudellinen tuki oli vähentynyt ja se näkyi pelaajamateriaalissa. Haimme vahvistukset lähinnä alasarjoista.

1985, HJK-Haka 3-4 rp.

Olin tuolloin ensimmäistä vuotta joukkueen kapteeni. Tuon ottelun piti olla selvä: HJK oli voittanut mestaruuden, me olimme sarjassa sijalla kahdeksan. Meillä ei pitänyt olla mahdollisuuksia. Aika yllättävää oli, että pärjäsimme aika hyvin ja menimme ottelussa 2-0 johtoon. Sitten HJK tuli väkisin tasoihin ja ottelun lopussa Jari ”Jallu” Rantasella oli todella hyvä paikka, jonka pystyin torjumaan.

– Jatkoaika oli pelkkää selviytymistaistelua, HJK painoi. Me yritimme vain sinnitellä rankkareille. Siinä onnistuimme ja tulikin aika omalaatuinen rankkarikisa: kun kymmenen laukojaa oli vetänyt, vain yksi laukaus oli mennyt maaliin – minun rankkarini. Palloja torjuttin, niitä meni ohi ja vaikka mihin. Monelle on jäänyt mieleen Jyrki ”Jykke” Niemisen rankkari. Tunsin ”Jyken” maajoukkueesta hyvin ja olin varma, että hän yrittää jotain kummallista. Päätin jäädä seisomaan paikalleni ja laukaus tuli suoraan syliini. Ottelu ratkesi siihen, kun nuori kärkemme Mixu Paatelainen teki maalin ja Reijo Linna laukoi yli. Siitä alkoivat juhlat ja sain ensimmäistä kertaa juhlia cup-mestaruutta kapteenina.

1988, Haka-OTP, 1-0

– Se oli hyvin tasainen peli, mutta koko ajan oli sellainen tunne, että hoidamme tämän. Suurta hätää meillä ei puolustuksessa ollut ja olin varma, että teemme sen tarvittavan maalin jossain vaiheessa. Sieltä se sitten tulikin, kun unkarilaispelaajamme Andreas Szebegyinszki teki voittomaalin. Cupin finaaleista oli jo sen verran kokemusta, että tiesi, että olimme juuri sen verran parempia, että homma tulee kotiin.

1989, Haka-KuPS, 2-3

– Tämä oli surullisen kuuluisa ottelu, meikäläiseltä ei todellakaan hyvä peli. Jotenkin KuPS:in ensimmäinen  maali sekoitti. Turunen veti kierteellä pallon, jonka nyrkkeilin pois. Linjamies näytti, että pallo kävi maalissa, mutta mielestäni se ei koskaan ollut sisällä. Päästiin peliin mukaan, mutta erikoistilanteet ratkaisivat. KuPS:illa oli isot topparit, jotka olivat niissä vaarallisia. Harri ”Pele” Nyyssönen oli taas kulmien antajana todella paha – sieltä tuli sellaisia kierteitä, joiden kanssa minä ja muut pelaajamme olivat vaikeuksissa.

– Tappio tuli viimeisessä pelaamassani finaalissa. 1980-luku oli Hakalle aikamoista cupin juhlaa, koska olimme peräti kuusi kertaa finaalissa.

1997, Haka-TPS 2-1 ja.

– Tässä finaalissa olin Keith Armstrongin kakkosvalmentajana. Olimme virallisesti Ykkösen joukkue vaikka siinä vaiheessa nousu oli jo varma. Olimme matkan varrella pudottaneet muutaman Veikkausliigajoukkueen pelistä pois, esimerkiksi HJK:n. Olimme aika luottavaisia siihen, että voitamme myös finaalin. Tiukka peli siitä tuli, kenttä oli myös niin jäinen, että siinä pystyi nippanappa pelaamaan. Hyvin saimme pelin hoidettua. Oleg Ivanov teki johtomaalin, Marco Casagrande tasoitti, mutta jatkoajalla Valeri Popotvits iski. Vaikka olimme Ykkösen joukkue, ryhmässä oli paljon kokemusta tai taitoa – luottamus voittoon oli kova. Tietysti tuosta ottelusta alkoi sitten menestysputki myös liigassa. Voitimme kolme mestaruutta putkeen.

2002, Haka-FC Lahti, 4-1

– Tämä oli tärkeä finaali minulle. Olin ensimmäistä vuotta Hakan päävalmentajana ja pystyin voittamaan joukkueen kanssa heti. Oli aika herkkä hetki mennä Suomen cupin finaaliin, tällä kertaa eri roolissa valmentajana – ja myös voittaa finaali. Peli oli aika tasainen, mutta sitten Timo Marjamaa sai punaisen kortin ja peli kääntyi meille. Itselleni tuo oli todella merkityksellinen cupin voitto.

2004, Haka-TPS, 4-1

– Toinen mestaruus päävalmentajana. Hieno voitto oli tuokin. Pelillisesti tuo finaali oli aika selvä. Toisen jakson ensimmäinen vartti ratkaisi pelin meille. Ansaitsimme ilman muuta voiton tuosta finaalista. Sitä en tietysti silloin tiennyt, että finaali oli minulle ainakin toistaiseksi viimeinen. Nyt Hakan toimitusjohtajan roolissa en ole vielä finaalia päässyt kokemaan, mutta haluan uskoa, että kymmenes finaali on vielä tulossa. Viime kaudella se oli jo lähellä, putosimme välierissä.

– Hakalle Suomen cup on aina tärkeä ja myös tänä vuonna lähdemme ilman muuta hakemaan finaalipaikkaa ja voittoa. Suomen cup on meidän hierarkiassamme todella korkealla, kuten Hakan aina.