
Yksi viikonlopun suurista suomalaisonnistujista oli maalivahti Viljami Sinisalo. Ei siksi, että Sinisalon viikonlopun ottelu olisi sisältänyt kovan luokan huipputorjuntakavalkadin vaan siksi, että Huuhkaja-maalivahti debytoi vihdoin ja viimein Skotlannin suurseura Celticin maalilla.
Ennen lauantaita Sinisalo oli istunut Kasper Schmeichelin kakkosena tämän kauden aikana jo 34 kertaa. Nyt tilanne muuttui – kokenutta tanskalaista päätettiin lepuuttaa ennen keskiviikon Mestarien liigan ottelua jonkun pikkukolhun vuoksi. Tämä avasi paikan Sinisalolle Celticin tolppien väliin Skotlannin cupin ottelussa Raithia vastaan. Lukemat olivat 5-0, joten avauspeli toi nollapelin.
– Päivä ennen ottelua kuulin, että pelaan ja että komento maaliin tuli. Ei siinä sen enempää tullut mietittyä, peruspeli ja peruspeliin valmistautuminen. Ei ollut sillä tavalla iso asia, samalla tavalla lähestyin kuin mitä muuta tahansa peliä, Viljami Sinisalo sanoi Kymppipaikalle.
– Tietysti olin valmistautunut koko kauden siihen, että jossain vaiheessa pääsen kentälle. Olin tehnyt paljon töitä joka päivä ja ollut kärsivällinen. Koko ajan on ollut mielessä, että kun komento tulee, haluan olla mies paikallaan.
Sinisalolle ei juurikaan torjuntoja tullut. Tosin tilanne on varsin tavallinen Skotlannissa, jossa Celtic dominoi sarjaa ja cupeja.
– Celticin pelatessa pitää olla koko ajan hereillä. Hoitaa oma boksi huolella ja avata peliä hyvin. Celtic on voittava joukkue, jossa on todella hyviä pelaajia. Maalivahdilta vaaditaan, että hän hoitaa hommansa hyvin kokonaisvaltaisesti.
– Olen tyytyväinen siihen, miten ottelu omalta osaltani lauantaina meni. Kun paikka tuli, tavoitteena oli olla teknisesti täydellinen ja tosiaan hoitaa omat hommat. Sillä täyttää seuran periaatteet ja vaatimukset. Minusta tämä tavoite täyttyi.
Celtic on Skotlannin mahtiseura. Lauantainakin Celticin kotistadion keräsi 60.000 katsojaa seuraamaan ottelua, jossa oli vain yksi suosikki – Celtic. Viljami Sinisalon mukaan vastaanotto oli lämmin.
– Fanit ottivat hienosti minut vastaan. Stadionilla oli hyvä meininki. Oli todella kiva pelata, kiva päästä jatkoon ja olla kolmen otteluvoiton päässä mestaruudesta. Oli hieno kokemus pelata, kun paikalla oli 60.000 ihmistä. Se adrenaliini, mikä tuollaisesta tulee, potkii koko ajan eteenpäin, Sinisalo kuvaili.
– Varmasti tilaisuuksia tulee enemmän. Pelin jälkeen tuli sellainen fiilis, että tätä haluaa lisää ja lisää ja lisää. Vaikea kuvailla, miten siistiä oli pelata seurassa, jossa on tällainen fanikulttuuri ja voittamisen kulttuuri.
Avauspelin jälkeen ei ihmeellisiä seremonioita ollut. Toki Sinisalon debyytti huomioitiin.
– Ei mitään ihmeellistä. Valmentajalta tuli onnittelut, myös maalivahtivalmentajalta ja Kasper Schmeichelilta. Onnitteluviestejä tuli kyllä paljon, huomasi, että tämä on iso juttu. Yksi niistä tuli Antti Niemeltä, joka on omalla urallaan kokenut lähes saman.
– Tietysti Rangersin puolella… yksi hyvä tavoite olisi ottaa Antti kiinni maalissa pelattujen Skotlannin suurseurojen ottelutilastossa, Viljami Sinisalo pohtii.
Tähän olisi nyt 12 ottelua matkaa. Maalivahtilegenda Antti Niemi pelasi aikoinaan 13 ottelua toisen Skotlannin mahtiseuran, Glasgow Rangersin, maalissa. Viljami Sinisalo on hyvällä tiellä.