Valioliigan viikonloppu tarjoaa useitakin kiinnostuksen kohteita. Yksi ottelu on kuitenkin erikoisasemassa, oli sarjatilanne mikä tahansa. Se on perinteisten verivihollisten kohtaaminen eli Manchester United-Liverpool.
Ottelu on seurattu ja perinteinen, erityisesti faneille valtava asia. Viime vuosina joukkueet ovat olleet sarjataulukossa kohtuullisen kaukana toisistaan, Liverpoolin eduksi, mutta nyt on mahdollista, että ManU tulee olemaan Liverpoolin yläpuolella sarjataulukossa. Ja sehän olisi mannaa vuosia ivatuille ManU-faneille.
Viaplayn asiantuntija Jonatan Johansson tietää otteluparin historian ja odotusarvot.
– Kaksi jättiläistä vastakkain. Kyseessä on monen suosikkiseurat, kun Liverpool dominoi 1980-lukua ja United 1990-lukua.
Unitedin ja Liverpoolin otteluissa ei ole kyse pelkästään sarjapisteistä. Kyseessä on hegemonia.
– Onhan tämä faneille yksi kauden tärkeimmistä otteluista. Kotistadioneiden välillä on matkaa vain se 45 minuuttia, Johansson toteaa.
Viikonloppuun lähdettäessä United on sijalla kolme ja Liverpool pykälän alempana. Pisteissä näillä kahdella on eroa kolme pinnaa.
– Molemmat ovat käytännössä lunastaneet paikkansa ”Chämppäriin”. Mutta on sillä kolmannella sijallakin oma merkityksensä, Johansson muistuttaa.
Syksyllä moni ei olisi uskonut, että United on tässä vaiheessa kautta Liverpoolin edellä.
– Liverpoolin piti olla selvästi parempi joukkue ja onhan tämä kausi ollut heille pettymys. Unitedilla alkoi huonosti, mutta kevät on ollut hyvä. Tämä on peli, jonka voitolla on iso merkitys niin faneille kuin seurojen managereillekin, Johansson sanoo.
Mestaruutta tavoittelevista joukkueista Arsenal kohtaa lauantaina Fulhamin kotonaan ja City maanantaina Evertonin vieraissa. Arsenal on nyt kolme pistettä edellä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena.
– Tiukkaa on. Arsenal pelaa tosiaan jo lauantaina. Cityn loppuohjelma on paperilla hankalampi eikä Evertonin kohtaaminen uudella stadionilla ole mitenkään helppoa, Johansson puntaroi.
Oma lukunsa on myös kolmannen putoajan paikka. Meneekö se Tottenhamille, West Hamille vai yllättäen jollekin muulle? West Ham pelaa lauantaina vieraissa Brentfordia vastaan ja Tottenham sunnuntaina Aston Villaa vastaan.
– Sanoin pari viikkoa sitten, että Tottenham putoaa. Viime kierroksella he saivat sen kaivatun voiton, mutta olen silti sitä mieltä, että Tottenham lähtee. West Ham tuntuu raapivan niitä tarvittavia pisteitä, Johansson analysoi.
Valioliigakierros alkoi jo perjantaina Leedsin ja Burnleyn kamppailulla. Lauantaina pelataan neljä kamppailua: Brentford-West Ham, Newcastle-Brighton, Wolves-Sunderland sekä Arsenal-Fulham. Sunnuntaina on ohjelmassa kolme ottelua, kun Bournemouth kohtaa Crystal Palacen, Aston Villa-Tottenham sekä odotettu ManU-Liverpool. Maanantaina pelataan kaksi peliä, Chelsea-Nottingham sekä Everton-Manchester City. Viaplay näyttää kaikki Valioliigaottelut suorina lähetyksinä.
Haastattelu: Jukka Malm