Yksi viime kauden putoajajoukkueen, Hakan, onnistujia oli Mikael Almén. Alménin seuraavaa osoitetta arvuuteltiin melkoisesti, spekulaatiota käytiin. Lopulta puolustaja teki ratkaisunsa ja jätti Suomen kentät, ainakin toistaiseksi. Uusi osoite löytyi Norjasta – eikä pääsarjatasolta.
Kymppipaikka kyseli Alménin kuulumiset ja syyt, miksi Suomi vaihtui Norjaan alemmalle sarjatasolle.
Mikael Almen, oliko viime kauden jälkeen selkeää, että ura jatkuu ulkomailla?
– Viime kausi ei ollut missään nimessä helppo. Kun edellinen joukkue (Haka) ei menestynyt, niin se aina vaikuttaa, vaikka omat pelit olisivat menneet ihan ok. Itsellä oli aika selkeää, että tarvitsen uralleni jotain uutta. Suomen kentät oli tässä vaiheessa nähty.
Siirryit Norjaan FK Jervin riveihin, miten päätös syntyi?
– Aika paljon käytiin keskusteluja siitä, missä ura jatkuu. Aluksi olin vähän skeptinen tämän vaihtoehdon suhteen, kun sarjataso (Norjan kolmanneksi korkein) on aika alhainen. Vaihtoehtoja olisi ollut ylempääkin, mutta Jerv onnistui vakuuttamaan projektillaan. Tämän kolmen ja puolen viikon perusteella ei ole tarvinnut katua.
Millainen seura on FK Jerv?
– Perinteikäs seura, jolla on viime vuodet ollut vähän vaikeampaa. Jerv on Grimstadista, joka on aika pieni paikkakunta. Olisikohan täällä sellaiset 20 000-25 000 asukasta. Kristiansand on isompi kaupunki tuossa vieressä ja aika moni meidän pelaajistamme asuukin siellä.
Millaisia tavoitteita seuralla on?
– Mitään virallista tavoitetta en ole vielä kuullut, mutta sen mitä olen jutellut, niin kyllä nousua tavoitellaan. Viime kausi oli vähän sekava valmentajanvaihdoksineen, mutta nyt kaikki näyttää hyvältä.
Millaista roolia sinulle on suunniteltu?
– Sen tarkemmin ei ole vielä puhuttu, mutta eiköhän se normaali topparin tontti minun pelipaikkani ole.
Sinulla on ikää 25 vuotta, missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
– Haluaisin pelata mahdollisimman korkealla ja nähdä paikkoja. Olla sellaisessa seurassa, joka pelaa europelejä. Mutta sen olen viime aikoina oppinut, että pitää elää vain hetkessä. Kaikkiin asioihin ei pysty itse vaikuttamaan.
Haastattelu: Jukka Malm