
Veikkausliigan kolmas kierros pelataan lauantaina miltei täytenä. Yksi ottelu käydään ensi tiistaina eikä se olekaan mikä tahansa ottelu: kyseessä on peli Helsingin herruudesta, kun HJK ja IF Gnistan iskevät yhteen ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Tiistai on vasta tulevaisuudessa, lauantaina kymmenen Veikkausliigajoukkuetta hakevat pisteitä, voittoja ja maaleja. Lisäksi Veikkausliigan televisiopuolella tarjotaan uutuustuote, nimittäin selostajakaksikon Kim Kallström ja Velja Engströmin versio ennakkostudiosta.
Suositun ”Suoraa puhetta Veikkausliigasta” podcastin kaksikko aikoo tuoda radioaalloilta tutut elementit nyt televisiomuotoon ennen ottelua KTP-Ilves.
– Meillä on vähän erilainen ennakkostudio Veljan kanssa. Ei ole studioisäntää eikä asiantuntijoita, vain me kaksi puhumassa jalkapallosta ja tulevasta pelistä. Itse ottelu selostetaan kimpassa, samalla tavalla kuin muutama viimeinen Suomen cupin finaali, Kim Kallström avasi Kymppipaikalle.
– Vaikea sanoa, mitä kaikkea on tulossa. Ei tiedetä ihan itsekään. Tarkoitus on liikkua myös stadionilla, näyttää sellaisia asioita, mitä on kuvaruudun ulkopuolella. Tietysti tuodaan myös kotkalaista jalkapallokulttuuria esiin, eri näkökulmista.
Eikä itse otteluakaan unohdeta. Kallström pitää lauantain peliä Kotkassa erittäin mielenkiintoisena.
– Peli kantaa hyvin, erittäin kiinnostava peli. Ilves on aloittanut kautensa kahdella voitolla, KTP pelasi viime ottelussa hyvin, mutta menetti voiton viimeisillä sekunneilla.
– Joukkueissa on myös todella kiinnostavia pelaajia. Otto Tiitinen oli avauskierroksen sensaatio ja vähän kokeneemmalta puolelta Petteri Forsell on huippuvireessä. Varmasti nämä kaksi pelaajaa ovat myös meidän suurennuslasimme alla. Eiköhän Roope Riskikin jotenkin otetaan mukaan, Kallström naurahtaa.
Ottelu alkaa Kotkassa kello 17.00, ennakkopelit Ruudun tarjonnassa puoli tuntia aiemmin.
Hilander odottaa Interiltä paljon
Lauantain ensimmäisessä ottelussa ovat vastakkain VPS ja Inter. Kumpikin lähtee peliin neljän pisteen joukkueina. Ruudun asiantuntija Mika Hilander pitää ottelua erittäin mielenkiintoisena.
– Kiva matsi tulossa. Tykkään molemmista joukkueista. Ne ovat hyvin valmennettuja ryhmiä, Hilander ennakoi Kymppipaikalle.
– Jos Inter jatkaa hyvää peliään ja hyviä otteita, alkaa väkisinkin tulla mieleen, että nyt on sittenkin Interin kausi. Alku on ollut erittäin lupaava.
Muut lauantain pelit ovat IFK Mariehamn-SJK, jo mainittu KTP-Ilves, Haka-AC Oulu ja illan viimeinen ottelu KuPS-Jaro.
– IFK Mariehamnin ja SJK:n ottelun pitäisi olla aika selvä, SJK on ollut hyvä kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Tietysti IFK Mariehamn kotonaan on aina paha ja nyt heillä on voittokin alla Hakasta. Ja Haka on taas kysymysmerkki – millainen Haka nähdään tällä kertaa? Hyvä Haka vai huono Haka? Avauspelissä oli ensimmäinen versio, toisessa pelissä toinen. Pitää myös muistaa, että Oulu oli KuPS:aa vastaan hyvä. Jos he tekevät nyt paikoista maalit, vierasvoitto on hyvin mahdollinen, Hilander arvioi.
– Ilves pelaa kauden ensimmäisen vierasottelunsa ahtaajien luvatussa maassa, Kotkassa. Tunnelma tulee varmasti olemaan hyvä ja kotiyleisö pistää parasta peliin. Siitä huolimatta uskon, että Ilveksen pallollinen laadukkuus on niin hyvä, että joukkue dominoi ja vie voiton.
Kierroksen päättävässä ottelussa KuPS-Jaro Mika Hilander uskoo näkevänsä terävämmän KuPS:n kuin Oulua vastaan.
– KuPS:lla on neljä pistettä sarjataulukossa vähän onnekkaastikin. Peli ei ole vielä ollut täysin uomissaan, mutta uskon, että KuPS parantaa jo lauantaina. Materiaaliero on kuitenkin selvä KuPS:n hyväksi.
– Pitäisin suurena yllätyksenä, jos kolme pistettä ei jäisi Kuopioon, Hilander povaa.
Lauantain avausottelu alkaa kello 15.00, kolme peleistä 17.00 ja myöhäisottelu 19.00. Ruutu näyttää kaikki ottelut suorina lähetyksinä.