Jalkapallon Suomen Cup elää täysillä ja voi hyvin. Vuoden 2025 miesten Suomen Cupiin on ilmoittautunut jo yli 300 joukkuetta ja jopa kautta aikojen osallistujaennätys on vaarassa. Vuonna 2005 mukana oli 392 joukkuetta. Ilmoittautumisaika umpeutuu ensi keskiviikkona, joten pienellä loppukirillä Palloliitto pääisisi kirjaamaan miesten pääkilpailuunsa – Veikkausliiga ei ole varsinaisesti Palloliiton johtama – uutta historiaa.
Viime vuonna mukana oli 364 joukkuetta ja Suomen Cupin johdossa ollaan hyvin luottavaisia, että loppukiri tuottaa sellaisen tuloksen, että ainakin vuoden 2024 tulos ylitetään. Palloliiton tiedotuksen mukaan aikataulussa ollaan viime kautta edellä.
Jo se, että mukana on joka tapauksessa yli 300 joukkuetta, ilahduttaa Suomen Cupin kaksinkertaista mestaria Teemu Tainiota. Tainion pääsarjaura alkoi Valkeakoskella ja Hakassa Tornion jäätyä nuorena poikana taakse, joten hän on päässyt kasvamaan kilpailun sydänmailla.
– Hakassa oppi hyvin nopeasti, miten iso asia Suomen Cup on. Toisella Haka-kaudellani pelaajana asian pääsi näkemään aitiopaikalta. Voitimme Suomen Cupin 1997 Ykkösen joukkueena ja nuori Tainio oli mukana juhlimassa, Teemu Tainio muisteli Kymppipaikalle.
– Olimme jo finaalin aikana varmistaneet nousumme takaisin Veikkausliigaan, mutta statuksemme oli tosiaan Ykkönen. Tämän jälkeen ei ole Ykkösen joukkue tainnut voittaa. Me pudotimme matkan varrella useampia Veikkausliigajoukkueita, kuten HJK:n. Heitä vastaan pelattiin kaksiosainen ottelu, jossa olimme 1-0 parempia.
Tuo ratkaisumaali kirjattiin kaksikolle, joka myöhemmin näkyi vähän suuremmilla kentillä. Tuskin kukaan arvasi, että maalin väsännyt kaksikko tienaa myöhemmin puntia Englannin Valioliigassa.
– Meikäläinen pääsi syöttämään ja Marlon Harewood teki sen maalin, myöhemmin Tottenhamia edustanut Tainio muisteli hänen ja myöhemmin mm. West Hamissa ja Aston Villassa pelanneen Harewoodin osumaa.
Finaali hyvin muistissa
Itse finaalissa kaatui TPS. Tainio muistaa omien sanojensa mukaan finaalin kuin eilispäivän, vaikka aikaa onkin tuosta Olympiastadionin illasta kulunut jo paljon.
– Tiukka peli, ratkesi jatkoajalla. Sen matsin olen muutaman kerran katsonut jälkikäteenkin, sen verran hyvät muistot jäi. Malisen Juhalle olen tietysti asiasta välillä maininnut, samoin Tepsissä pelanneelle Markus Heikkiselle. Jäi Marco Casagranden maali laihaksi lohduksi…
– Ottelun ratkaisija ei ollut kovinkaan yllättävä nimi. Valeri Popovits teki luonnollisesti voittomaalin, niin kuin monessa muussakin pelissä. Meillä oli muitakin hyviä hyökkääjiä, mutta ”Vallu” oli tietysti se syömähammas, Tainio muistelee.
Finaalivoitto jäi Tainion viimeiseksi esiintymiseksi kotimaan kentillä seurajoukkuetasolla vuosikausiksi. Pelin jälkeen tuli siirto Ranskaan ja Auxerren joukkueeseen.
Viisi finaalia, viisi voittoa
Myöhemmin Tainio palasi Veikkausliigaan ja voitti toisen Suomen Cupinsa HJK:n paidassa. Finaalissa kaatui Inter rankkareilla 2014. Tainion komealla uralla Cupeista tuli muutenkin monet uran suurimmista menestyksistä.
– Olen aina ollut cup-pelien ystävä. Viidessä cupin finaalissa olen eri maissa pelannut ja voittanut ne kaikki. Hyvä saldo, Tainio muistelee kahta Suomen Cupia, kahta Ranskan cupia sekä Englannin Liigacupia.
Myös valmennuspuolella hän on päässyt cupin tunnelmia haistelemaan.
– Hakan valmentajana meillä oli Suomen Cupeissa aina isot tavoitteet. Pärjäsimme kohtalaisen hyvin, pari kertaa välieriinkin, mutta finaalipaikka jäi haaveeksi. Se harmittaa todella paljon, sillä tiedän, mitä cup valkeakoskelaisille merkitsee.
– Cupin finaalit ovat suuria juhlapäiviä Valkeakosken Haka-faneille. Cup-juna järjestetään ja koko kaupunki elää mukana. On tosin ollut kiva nähdä, että muidenkin joukkueiden fanit ovat olleet finaaleissa aktiivisia.
Muutama vuosi sitten tapahtuneet muutokset takaisin perinteiseen malliin ilahduttavat cup-veteraani Tainiota.
– Olen tosi iloinen siitä, että ollaan menty siihen, mitä cupin pitää olla. Hienoa, että on taas vanha malli Tulee isoja ja pienten kohtaamisia, dramaattisia pelejä, paljon iloa ja paljon pettymyksiä. Suomen Cup on hieno kilpailu. Toivotaan, että osallistumisennätys menisi rikki.
– Toivottavasti yleisökin alkaa arvostaa kilpailua enemmän kuin nyt. Pelaajien ja valmentajien keskuudessa Suomen Cup on iso juttu, Teemu Tainio vakuuttaa Kymppipaikalle.
Haastattelu: Panu Markkanen