Topi Keskinen sai ensipuraisunsa päävalmentaja Jacob Friisin aikakauteen vasta tänä syksynä oltuaan keväällä ja kesällä alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukana EM-kisoihin valmistavalla leirillä ja myös ikäluokan lopputurnauksessa. Hän oli Huuhkajien avauksessa maaottelussa Norjaa ja karsintaottelussa Hollantia vastaan vieraissa.
Keskinen oli avauksen miehiä jo vuosi sitten alakanttiin menneessä Kansojen liigassa, joten nyt kun velvollisuudet Pikkuhuuhkajissa ovat lopullisesti takana, Keskisen voi odottaa olevan tulevien vuosien vastuunkantaja Huuhkajissa.
Seitsemän A-maaottelun mies oli median tavattavissa Kalastajatorpalla ennen MM-karsintaottelua Maltaa ja maaottelua Andorraa vastaan.
Mitä odotuksia sinulla on henkilökohtaisesti näihin kahteen peliin?
– Odotukset ovat ne, että tietenkin lähdetään voittamaan. Tulen ilolla maajoukkueeseen, vaikka toinen onkin ”harkkapeli” ja toinen Maltaa vastaan. Kotipelejä ja ne ovat aina hienoja pelejä. Lähtökohtaisesti tavoite on, että lähdemme voittamaan ja toivottavasti itsellekin tulisi onnistumisia.
Peleissä ei ole kilpailullista panosta. Silläkö ei ole sinulle mitään merkitystä?
– Rehellisesti, olen miettinyt tuota, ja ei ihan hirveästi ole! Tietysti, jos pelataan jotain ”kuolemanottelua” tai pääsystä kisoihin, se on eri juttu, mutta tykkään näistä peleistä todella paljon! Ei ole semmoista ajatusta, että ei olisi mitään merkitystä. Toinenkaan matsi ei tunnu miltään harkkapeliltä.
Suomi on selkeä ennakkosuosikki. Millaista pelinkuvaa odotat tästä näkökulmasta?
– Olettaisin, että pelikin näyttää siltä, että olemme ennakkosuosikkeja. Kontrolloidaan peliä ja pystytään näyttämään omia vahvuuksia ja tietenkin tekemään maaleja, eikä päästetä kovin montaa maalia.
Miten olet päässyt syksyn aikana Jacob Friisin systeemeihin sisään?
– Ihan hyvin. Käymme selkeästi läpi palavereissa, mitä tehdään. Maajoukkueleirit ovat aika lyhyitä verrattuna seurajoukkueaikaan, niin emme pysty käymään asioita niin yksilökohtaisesti läpi. Käymme ne aika simppelisti läpi, niin kuin pitääkin. Ne menevät pelaajille läpi.
– Meillä on sellainen coaching staff, että jos minulla on joitain kysymyksiä, kysyn kyllä. Ei tarvitse miettiä kahdesti. On niin avointa, että kysyn kyllä.
Seurassa tahmeaa
Keskinen on ollut tällä kaudella aiempaa pienemmässä roolissa seurajoukkue Aberdeenissa kuin aiemmin. Hän aloitti Skotlannin Valioliigassa kauden neljä ensimmäistä ottelua ja molemmat ottelut Eurooppa-liigankin play off-kierroksella, mutta viimeisin avauskokoonpanon paikka on tilastoissa syyskuun 20. päivältä liigacupin ottelusta.
Keskinen on jäänyt kerran liigassa tällä kaudella jopa tyystin ilman minuutteja. Seitsemän edellisen kierroksen suurimmat kellotetut minuutit ovat tulleet kahdessa ottelussa Motherwellia vastaan. Tuolloin Keskinen tuli kentälle tauolla. Liiga alkoi Aberdeniin osalta kuudella voitottomalla ottelulla, mikä on johtanut Keskisen roolia pienentäneisiin muutoksiin.
Miksi Aberdeenissa on ollut peliajan kanssa tiukkaa viime kuukausina?
– Vaihdoimme systeemiä niin, että emme enää pelaa laitahyökkääjillä. Se syö automaattisesti peliminuutteja. Olen päässyt toisella puoliajalla sisään, mutta toivottavasti kohta taas pääsisin avaukseen.
Millainen haaste on tulla maajoukkueeseen hieman pienemmällä pelituntumalla?
– Tulen todella hyvällä fiiliksellä. Vaikka ei ole mennyt kovin hyvin, niin tulen tänne todella mielelläni.
Suomi kohtaa MM-karsintojen päätösottelussa Maltan perjantaina Helsingin olympiastadionilla.
Haastattelu: Panu Markkanen