Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat ja itse kisat saivat todella paljon huomiota. Syystäkin, sillä joukkue pelasi erinomaista, taistelevaa ja viihdyttävää jalkapalloa. Lopputurnauspaikka tuli vaikka yksi joukkueen avainpelaajista ja kapteeni, Santeri Väänänen, joutui katsomaan loukkaantumisen vuoksi ratkaisupelit katsomon puolelta.

Itse kisoissa Väänänen oli kunnossa ja nauha kädessä. Hän oli yksi Pikkuhuuhkajien suuria onnistujia sekä yksi niistä pelaajista, jotka ovat nousseet ansaitusti mukaan A-maajoukkuespekulaatioihin. Rosenborgin keskikenttäpelaaja on nimittäin antanut vahvoja näyttöjä myös seurajoukkueessaan Norjan pääsarjassa.

Kymppipaikka tavoitti Santeri Väänäsen kertomaan tämän hetken kuulumisiaan ja hieman vielä fiilistelemään kesäkuussa Slovakiassa pelattuja kisoja.

Miten Rosenborgin kausi on mennyt tähän asti?

– Ihan alku oli meille tulosten kannalta hyvä. Sitten tuli väliin vaikeampi vaihe, mutta nyt tuntuu taas, että peli kulkee paremmin. Meidän ongelmamme on ehkä se, että emme luo tarpeeksi maalipaikkoja. Puolustus oli etenkin alkukaudesta ihan solidi. Mutta pienistä asioista kaikki on kiinni, uskotaan, että loppukausi kulkee taas paremmin.

Entä oma kautesi toistaiseksi?

– Ekoissa neljässä pelissä sain hyvin vastuuta, mutta sitten meni jokunen peli vaihtopenkillä. EM-kisojen jälkeen on vastuuta taas tullut ja se on aina pelaajalle tärkeä asia. Välillä meni pari peliä vähän huonommin, mutta nyt tuntuu taas paremmalta. Kun saa vastuuta, niin tietää, että on tehnyt asioita oikein.

Mitä jäi lopulta käteen U21-kisoista Slovakiassa?

– Ylipäätään ne olivat hieno kokemus, olihan se siistiä päästä kokemaan jotain tuollaista. Mielestäni pelasimme kisoissa ihan hyvin, mutta tulos ei ollut sitä, mitä haimme. Sellainen fiilis jäi, että pienestä kaikki oli kiinni. Yksittäiset pienet tapahtumat ratkaisivat sen, että emme päässeet pidemmälle.

Millaisena tavoitteena näet Huuhkajat?

– Rehellisesti voin sanoa, että tällä hetkellä ei ole Huuhkajia ehtinyt miettimään. Meillä on nyt paljon pelejä ja fokus on aina siinä seuraavassa. Mutta onhan se Huuhkajissa pelaaminen se oma unelma.

Mitkä ovat Rosenborgin tavoitteet loppukaudelle?

– Ennen kauden alkua tavoitteenamme oli mestaruus, cupin voitto ja paikka europelien lohkovaiheessa. Cupista putosimme, mutta muut tavoitteet on vielä mahdollista saavuttaa. Mestaruus vaatii todella hyvää loppukautta, mutta en pidä sitä silti mitenkään mahdottomana, vaikka viime aikoina olemmekin turhia pisteitä menettäneet.

Entä europelit, vastassa liettualainen Banga?

– Vielä emme ole vastustajaa käyneet läpi. Alkuviikosta sitten. Itsellä ei ole vastustajasta vielä minkäänlaista kuvaa. Sen toki tiedän, mikä joukkue on kyseessä ja missä sarjassa se pelaa.

Miten olet viihtynyt Rosenborgissa?

– Ihan hyvin olen viihtynyt ja kun vastuuta tulee, niin se aina auttaa. Ajatukset ovat nyt vain täällä ja seuraavissa peleissä. Ne tulevat aina nopeasti vastaan.

Takavuosien mahtiseura Rosenborg on tällä hetkellä sarjassa viidennellä sijalla. Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen ottelu on edessä tulevana torstaina. Rosenborg ja Santeri Väänänen aloittavat eurourakkansa kotikentällään.

Haastattelu: Jukka Malm