Veikkausliigaan keskittyvä podcast ”Suoraa puhetta Veikkausliigasta” nosti melkoisen kohun etenkin Kuopion seudulla. Ruudun selostuksista tuttu podcastin juontajapari Kim Kallström ja Velja Engström tykittivät melkoisen täyslaidallisen KuPS:n markkinoinnista – tai heidän mielestään sen puutteesta.
Podcastin näkemykset noteerattiin myös muussa mediassa, sillä Savon Sanomat julkaisi artikkelin podcastin sisällöstä ja sen jälkeen vielä KuPS:n markkinointi- ja myyntipäällikkö Tero Taipaleen haastattelun sekä näkökulmakirjoituksen. Erityisesti Taipale sai podcastissa runtua siitä, että hän oli yhdessä aiemmassa haastattelussa tuonut esiin sen, että sää on merkittävin tekijä sille, onko katsomossa väkeä vai ei.
Kallströmin ja Engströmin mukaan näin ei suinkaan ole. Jos tuote on kunnossa ja hyvin markkinoitu, säällä ei ole merkitystä.
Asia ei ole vielä käsitelty loppuun. Sunnuntaina KuPS kohtaa kotikentällään Ilveksen ja ottelu on osa Ruudun tämän kauden uutuutta, jossa Kallström ja Engström tekevät puolen tunnin otteluennakon paikan päältä, selostavat yhdessä ja rakentavat tunnelmaa ottelun ympärille. Varsin suosituksi osoittautunut konsepti on esitellyt mm. kauden aikana ajoneuvokirjon, jolla duo on otteluihin tullut. Tällä kertaa luvassa on muuta, sillä ottelun ennakointiin kuuluu myyntisessio Kuopion torilla.
– Aloitettiin tämä markkinointikohu podcastissa, nyt saatetaan se loppuun. Ideana on se, että lähdemme testaamaan kuinka paljon säällä on merkitystä, kun lippuja myydään aktiivisesti, kertoi podcastin toinen juontaja Kim Kallström.
– Olemme myymässä KuPS-Ilves-ottelun pääsylippuja Kuopion torilla 11.15-12.00 sunnuntaina. Teemme myyntityötä, satoi tai paistoi.
Kallström kiittelee, että KuPS on lähtenyt avoimin mielin projektiin mukaan. Podcastin some-kanavien kautta leviää mainos, jossa Kallström ja Engström ennakoivat tulevaa keltaisissa sadeasuissa. Näin tapahtuu sunnuntainakin, mutta uusitussa kuosissa.
– Olimme päättäneet, että keltaisissa sadeasuissa toimimme myös sunnuntaina, mutta KuPS lähti leikkiin mukaan, joten myyntityö tehdään keltaisissa KuPS-sadeasuissa, Kallström naurahtaa.
– Iso kiitoksen sana KuPS:n suuntaan. He ovat olleet vahvasti tässä kampanjassa viime päivinä mukana, vaikka annoimme heidän suuntaansa aika kovaa kritiikkiä.
Toiveissa on saada pari KuPS:n pelaajaa myös mukaan torimyyntiin. Lisäksi Kallström kertoo, että kaikkien heiltä lipun ostaneet osallistuvat myös arvontaan, jonka palkinto on varsin omaperäinen.
– Annamme voittajalle erikoiskierroksen Kuopion stadionin mediaolosuhteisiin. Voittaja pääsee tutustumaan stadionin legendaariseen ”mediakuutioon” sekä muihin tuotantoon liittyviin asioihin, kuten lähetysautoon ja vastaavaan, Kallström kertoo.
– Luvassa on siis onnekkaalle lipunostajalle tietynlainen ”behind the scenes”-kierros siitä, miten näitä ottelulähetyksiä tehdään.
Torimyyntitapahtuma tullaan myös kuvaamaan ja siitä tehdään oma pätkänsä julkisuuteen.
– Se tulee olemaan osa ottelulähetystä. Torilta otetaan kuvaa ja siitä tehdään materiaalia ottelun ennakko-osuuteen, Kallström vahvistaa.
KuPS:n ja Ilveksen välinen Mestaruussarjan ottelu alkaa sunnuntaina kello 16.00. Ennakko-osuus starttaa puoli tuntia aiemmin.