Kuluva Veikkausliigakausi on esitellyt koko joukon uusia, nuoria pelaajia. Yksi niistä pelaajista, jotka ovat nousseet joukkueessaan merkittävään rooliin, on SJK:n Oskari Väistö. Väistö, 20, on siinä mielessä poikkeus SJK:n joukkueessa, että hän on täysin oma kasvatti.
Kuluvalla kaudella hän on kirjannut 20 Veikkausliigaottelua SJK:n puolustuksessa niin hyvin, että ansaitsi kutsun Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajiin syyskuun karsintaotteluihin. Väistön nimi löytyi myös tällä viikolla julkaistulta listalta.
Ennen Espanjan kohtaamista EM-karsinnoissa on edessä kova testi Veikkausliigassa, kun lauantaina tulee vastaan sarjan kärkijoukkue Ilves. Kymppipaikka haastatteli Väistön ennen kamppailua.
Oskari Väistö, tärkeä voitto Interistä alla, mitä jäi mieleen siitä pelistä?
– Se oli meiltä oikein hyvä peli. Noudatimme pelisuunnitelmaamme ja pystyimme pitämään Interin poissa vaarallisilta tekopaikoilta. Tärkeä voitto siihen paikkaan.
Nyt vastassa kärkijoukkue Ilves, jolle ette ole vielä hävinneet?
– Ilvestä vastaan olemme pärjänneet tuloksellisesti hyvin. Vierasottelussa voitimme ja kotipeli päättyi tasan. Siinäkin pelissä meillä oli kyllä kaikki mahdollisuudet voittoon asti.
Mitä odotuksia lauantaille?
– Kovatasoisen peli on tulossa. Nopeita tilanteenvaihtoja on luvassa. Ilves varmasti pitää paljon palloa, mutta meidän pitää käyttää sitten tilanteemme hyväksemme, kun niitä tulee.
Seitsemän pinnaa kärkeen, vieläkö on uskoa mestaruuteen?
– Eurospotti on ollut meillä se tavoite, jonka olemme asettaneet ja sitä edelleen haetaan. Uskon, että siihen on mahdollisuudet ja nyt katsotaan sitten Ilves-pelin jälkeen, mikä on muuten tilanne.
Mitä mieltä olet ollut omasta kaudesta?
– Ihan hyvin on mennyt tähän mennessä. Touko-kesäkuussa tuli paljon vastuuta, kun joukkueessa oli loukkaantumisia. Nyt ei ole tullut peliaikaa niin paljon, mutta kaikki minuutit pitää hyödyntää.
Tämän jälkeen Pikkuhuuhkajien matkaan, millaisin odotuksin?
– Ensimmäinen karsintaikkuna sujui meiltä mainiosti. Kaksi selkeää voittoa ja itsekin sain peliaikaa toisessa pelissä. Nyt vastus kovenee huomattavasti, kun Espanja tulee vastaan, mutta näen, että meillä on silti ihan kaikki mahdollisuudet.
Mitä tapahtuu kauden jälkeen?
– Nyt edetään päivä kerrallaan. Ovathan ne ulkomaan kentät tavoitteena ja jos ensin pääsisi Skandinaviaan pelaamaan, niin se olisi hienoa.
SJK:n ja Ilveksen välinen ottelu alkaa kello 17.00. Lauantaina pelataan myös kaksi Karsintasarjan ottelua. AC Oulu kohtaa kotonaan VPS:n kello 15.00 alkavassa ottelussa ja KTP kotonaan IFK Mariehamnin kello 17.00. Ruutu näyttää kaikki kolme ottelua suorina lähetyksinä.
Haastattelu: Jukka Malm