Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit pelaa tiistaina Helsingissä EM-jatkokarsintojen ratkaisevan ottelun Skotlantia vastaan. Karsinnan viimeisen vaiheen ensimmäinen osaottelu päättyi viime viikolla Edinburgh’ssa tasan 0-0. Tämä tarkoittaa sitä, että tiistain ottelun voittaja etenee ensi kesänä pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
Helmareiden Sanni Franssi oli ison pelin alla Kymppipaikka.fi-sivuston haastattelussa.
Millainen lähtökohta on lähteä toiseen otteluun 0-0:sta?
– Se on etenkin yleisön kannalta kutkuttava tilanne ja meidän kannaltamme tasapeli oli hyvä. Meidän vierasformimme ei ole ollut mikään ideaali tänä vuonna, niin se oli ihan kelpo tulos. Kaikki on omissa käsissä.
Voiko olla jopa helpompaa lähteä tasatilanteesta, kun mahdollisella tasapelilläkään ei tarvitse spekuloida?
– Sanoisin, että olemme kaikki tarpeeksi ammattilaisia siihen, että vaikka tilanne olisi 1-0 meille tai 1-0 heille, se ei henkiseltä kantilta tilannetta muuttaisi. Onhan se totta, että se on todella selkeää, että se, joka voittaa pelin, menee kisoihin. Molemmilla on sama lähtökohta otteluun, eikä toinen lähde puolustamaan omaa johtoasemaansa. Siihen verrattuna pelin lähtökohta tulee olemaan erilainen, kun lähdemme 0-0 -tilanteesta.
Mitä ylipäätään pelaajan mielessä liikkuu tällaisen ottelun alla?
– Aika rauhalliset meiningit on. Totta kai tiedostamme tilanteen ja sen, minkälainen matsi on edessä tiistaina. Loppujen lopuksi sekin on ihan samanlainen jalkapallopeli kuin kaikki muutkin: se pitää voittaa ja sitä lähdetään hakemaan. Ei sitä pidä myöskään liikaa ylianalysoida. Lähdetään pelaamaan meidän omaa peliämme ja voittamaan se matsi. Toivottavasti pääsemme nostamaan tiistaina kädet pystyyn ja juhlimaan kisapaikkaa.
”Pelimme on monipuolistunut”
Vieraspelien tulostrendi on toden totta kääntynyt Helmareilla syksyn jatkokarsinnoissa. Varsinaisessa karsintalohkossa Suomi ei ottanut vieraskentiltä pistettäkään eikä tehnyt maaliakaan.
Jatkokarsintojen vierasottelut Montenegroa ja Skotlantia vastaan ovat tuoneet voiton ja tasapelin oman maalin pysyessä koskemattomana.
Mitä pelillisesti hyviä asioita ensimmäisessä ottelussa nähtiin?
– Olimme pallollisesti aika varmoja ja pystyimme pitämään heidät pois vaarallisilta paikoilta. Skotlanti ei pystynyt luomaan hirveästi uhkaa. Heillä oli omat paikkansa, mutta niin oli meilläkin. Oli todella tasainen peli, mutta niin kuin sanoin, pystyimme pitämään heidät pois vaarallisilta paikoilta, mikä oli tärkeää.
Mitä asioita omaan peliin kiinni pääsemiseksi pitää tapahtua?
– Juuri se on todella tärkeää, että jatkamme hyvää puolustuspelaamistamme. Pallollisena me toivottavasti pääsemme rakentamaan enemmän pitkiä hyökkäyksiä heidän kenttäpuoliskollaan ja sitä kautta vielä vaarallisempia maalintekopaikkoja. Skotlannissa vastustaja lähti aika matalalla prässillä ja ottamaan heidän selustaansa pois. Pitää löytää muita avaimia siihen. Meidän pelimme on monipuolistunut viime vuosina todella paljon, ja uskon, että meiltä löytyy aseet voittaa tuo matsi, on se sitten matalaa blokkia tai korkeampaa prässiä vastaan.
Millainen voimavara karsintalohkossa pelatut kovat pelit ovat tässä tilanteessa?
– Se on totta kai todella tärkeää. Se, että pystymme pelaamaan kovia maita vastaan ja saamaan hyviä tuloksia, antaa itseluottamusta koko joukkueelle. Se myös valmistaa pelaamaan näitä pelejä, joissa on kovia maita ja kova intensiteetti vastassa. Toki monet meistä pelaavat kotiseuroissaan kovalla tasolla, ja se on myös tärkeää, että olemme valmiita pelaamaan näitä matseja. Mutta kyllähän se tuo itseluottamusta, että olemme ottaneet joukkueena hyviä tuloksia.
”Hyviä muistoja Boltilta”
Kun Helmarit pelasi viimeksi EM-kisapaikan ratkaisevaa ottelua, oli tapahtumapaikkana silloinkin Töölön Bolt Arena. Yhtäläisyytenä on tällä kertaa varmasti myös viileä sää, mutta valtavana erona se, että vuonna 2021 pelattiin tyhjällä stadionilla ja nyt paikalle on tulossa monituhatpäinen kotiyleisö.
Millaista on pelata kisapaikasta yleisön edessä?
– Niin kuin mainitsit noista hyvistä tuloksista, niin kyllähän me olemme pystyneet käyttämään kotiyleisön antamaa voimaa, että olemme saaneet hyviä tuloksia. Kotiyleisö on ollut meille todella tärkeä. Viimeksi kisapaikka ratkesi ilman yleisöä, joten Boltilta on hyviä muistoja. Nyt olisi mahtavaa, että päästäisiin juhlimaan kisapaikkaa yleisön edessä.
Kumpi lähtee otteluun suosikkina, vai onko tällä kysymyksellä mitään merkitystä?
– En usko, että sillä on hirveästi merkitystä. Uskaltaisin väittää, että olemme tasaiset joukkueet, niin kuin 0-0 varmasti kertoo. Rankingissakin taidamme olla aika lähellä toisiamme. Peli voi kääntyä kummin päin vaan, mutta kokisin, että meillä on kotikenttäetu ja kotiyleisön tuki takanamme. Peli voi mennä ihan kummin päin vaan. Siinä on kaksi tasaista joukkuetta, enkä tiedä, kumpi siihen lähtee suosikkina.
Haastattelu: Panu Markkanen