Pikkuhuuhkajien EM-kisapaikan varmistamisessa suuressa roolissa ollut Casper Terho siirtyi tammikuun siirtoikkunan alkupäivinä belgialaisesta Union St. Gilloisesta lainalle 2. Bundesliigan Paderborniin.

Terho pelasi Belgian liigassa viimeksi lokakuun lopulla, joten siirto oli varmasti tarpeen.

Kymppipaikka tavoitti Terhon Saksasta juuri ennen kuin joukkue matkusti Alicanteen leirille valmistautumaan Saksan kevätkauteen, hänen ensimmäisten harjoitustensa jälkeen.

– Siirto meni hyvin. Otin uuden agentin, Thomas Freismuthin ja heidän GROW-tiimin. Luka Hyryläinen vinkkasi siitä. He olivat kiinnostuneita, kun juteltiin. He, Union ja Paderborn hoitivat asian hyvin, että saimme sen järjestymään nopeasti. Olisi voinut olettaa, että olisi mennyt pidempäänkin, mutta homma hoitui ilman mitään ongelmia. Jo ensimmäisestä tapaamisesta jäi hyvä fiilis Paderbornista. Asiat lähtivät rullaamaan ja saatiin kaikki kuntoon, kun vuosi vaihtui, kertoo Terho.

Millaisen ensivaikutelman olet saanut seurasta?

– Todella hyvän. Kaikki ovat todella mukavia ja avuliaita. Saksan kieli ei taitu vielä niin hyvin, että osaisin ja ymmärtäisin kaiken. Jengi auttaa kääntämään, kun kaikki puhutaan saksaksi. Joukkue on täynnä saksalaisia tai sellaisia pelaajia, jotka osaavat saksaa. Se on ymmärrettävää. Joukkue on hyvä, ja olosuhteet ovat hyvät kehittyä ja treenata. Ensisilmäyksen jälkeen olen ollut todella tyytyväinen.

Mitä käytännön asioita esim. asumisen suhteen olet ehtinyt tehdä?

– Nyt ollaan hotellissa tyttöystävän kanssa. Minulla on vielä kämppä Belgiassa ja asioita hoidetaan. Agentti, perhe ja tyttöystävä pystyvät jelppaamaan. Ei ole vielä kämppää saatu, mutta seuran ja omastakin takaa se on etsinnöissä. On tärkeää, että on hyvä paikka, jossa asua, hyvät yhteydet ja ruokakaupat ja treenikeskus lähellä. Ne asiat ovat työn alla. Lähdemme treenileirille ja se antaa viikon lisäaikaa. Veikkaan, että asiat alkavat leirin jälkeen loksahtaa paikalleen ja hommat lähtevät rullaamaan, Terho sanoo muutostaan Dortmundin kupeessa läntisessä Saksassa sijaitsevaan Paderborniin.

Isompaan maahan, isompaan markkinaan

Terhon aika brysseliläisseurassa kesti noin kaksi vuotta. Nyt mies suuntaa askelta suurempaan jalkapallomaahan. Lainasopimuksessa on mukana osto-optio kauden päätteeksi.

Miltä hyppy Saksan kaltaiseen futismaahan tuntuu?

– Olen pelannut jo aiemmin isoja ja kovia matseja, mutta sen perusteella, mitä olen päässyt pelaamaan Saksassa ja saksalaisia joukkueita vastaan, niin huomaan, että tämä on kova maa. Fanikulttuuri on erittäin hienoa. Tykkään siitä todella paljon, että on faneja, jotka ovat takana. Kun katsoin kakkosbundesliigaa niin, että paljonko siellä on katsojia, niin kyllä silmät pomppasi, että ”oho”. Vaikka tämä on kakkostaso, tämä on helkkarin kova sarja. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan ja näyttämään sen, mihin minusta on.

– En koe tätä niin, että ”nyt on kova liiga”. Olen pelannut Belgian sarjassa ja tehnyt hyviä asioita. En koe, että pelinopeus ja tällaiset asiat nousevat kauhean korkeaksi. Olen kuitenkin pelannut Liverpoolin ja Fenerbahcen kaltaisia kovia joukkueita vastaan. Siellä enää pienet marginaalit ratkaisevat, ja asiat tehdään pikkuisen nopeammin. Ei pelota mitenkään. Lähden vain hyvällä ja nälkäisellä mielellä tähän lainapestiin.

Casper Terho
Casper Terho on Pikkuhuuhkajien tähtipelaajia. Kuva: All Over Press

Seuran urheilujohtaja Benjamin Weber kommentoi lainauutisen yhteydessä Terhon tuovan joukkueeseen profiilin, jota heidän hyökkäyksessä ei ole aiemmin ollut.

Miltä tämmöinen kommentti kuulostaa?

– Totta kai se kuulostaa hyvältä. Toivon myös, että se on sanottu hyvällä! Tuntuu aina hyvältä, kun kehutaan tai sanotaan jotain positiivista. Itse pelaan peliä omilla näkemyksilläni. Se on joukkuepeliä ja monta asiaa pitää ottaa huomioon, mutta tapa, jolla pelaan, on minun tyylini. Nautin joka hetkestä kentällä, pelaan omilla vahvuuksillani ja yritän tehdä asioita joukkueen eteen, että voitamme. Tuon tyyppiset lausunnot tuntuvat hyvältä. Saan lisää motivaatiota jatkaa omaan juttuani ja näyttää sen, että ne eivät ole pelkkiä puheita vaan täyttä faktaa.

Mihin katsot, että sinun pitää pystyä, jotta Paderborn ostaisi sinut?

– Pelata omaa peliä ja nauttia pelaamisesta. Se on tärkeintä. Monet sanovat, että jalkapallo on työ, mutta koen, että tietyllä tapaa menen leikkimään kentälle ja silloin paras osa minusta tulee esille. En aseta itselleni paineita, että minun pitäisi tehdä tietty määrä maaleja tai syöttöjä. Ne tulevat normaalisti, kun tekee kovasti töitä ja nauttii pelaamisesta.

– Isoin juttu siinä on se, että opin tuntemaan joukkuekaverit nopeasti, pääsen ryhmään mukaan ja saan sitä kautta peliminuutteja, joita ei lähiaikoina tullut muualla kuin maajoukkueessa. Se on ollut tämän lainan juttu, että pääsen pelaamaan viikosta toiseen. Olen kuitenkin vielä 21-vuotias ja kehitysvuosia on paljon edessä. Pelaamisella suurin kehitys tulee. Totta kai kaikki ympärillä pitää olla kunnossa, mutta mielestäni pelaaminen kehittää eniten.

– En ota mitään turhia paineita, totta kai joukkue edellä aina mennään. Lähdemme tavoittelemaan nousua Bundesliigaan. Se on varmasti päämääränä jokaisella joukkueessa.

Nousutaistelu edessä

Paderborn taistelee tällä kaudella noususta Bundesliigaan. Se on sarjan puolessa välissä kuudentena tasapistein nousukarsintaan oikeuttavasta kolmannesta sijasta. Suoran nousun tuovaan kakkossijaan on vain piste.

Millaiselta haasteelta tuntuu taistella noususta Bundesliigaan?

– Olen katsellut matseja. Sen ja treenien perusteella meillä on siihen mahdollisuudet. Sarja on tosi tiukka, ja puolet sarjataulukosta on muutaman pisteen sisällä. Siitä tulee tiukka kamppailu, mutta näen, että meillä on täysi mahdollisuus siihen. Meidän pitää tehdä joukkueena yhdessä duunia. Yksilöt eivät pysty voittamaan. Tämä on joukkuepeli. Kun joukkue pelaa hyvin, tulevat yksilötkin esiin.

– Jotkin, jotka eivät ymmärrä jalkapallosta, saattavat sanoa, että tämä on yhden pelaajan juttu, mutta siellä on kymmenen muuta pelaajaa, jotka tukevat sitä pelaajaa, joka vaikka laittaa pallon maaliin. Joukkueena näen, että meillä on helkkarin isot mahdollisuudet nousta Bundesliigaan. Sitä lähdetään tavoittelemaan.

Millainen etu joukkueeseen sisäänpääsyyn tulee siitä, että teillä on edessä leiri?

– Näen sen todella hyvänä juttuna. Kolme harjoituspeliä vielä, niin niissä saa varmasti minuutteja alle. Totta kai siinä tuntee joukkueen, miten kaverit pelaavat. Se on tosi hyvä homma ennen kauden jatkumista. Lähden täysillä tutustumaan pelaajiin ja toivottavasti saadaan matseista hyviä tuloksia, että joukkue on hyvässä vireessä, kun kausi jatkuu.

Tiesivätkö joukkuekaverit, että joukkueeseen siirtyi maajoukkueessa debytoinut tuleva alle 21-vuotiaiden EM-kisapelaaja?

– Suurin osa tiesi pelaajaprofiilini. Jotkin olivat kuulleet siitä, että menimme kisoihin. Oli pelaajia, jotka eivät olleet perillä siitä. En sano mitenkään ylimielisesti, mutta näiden treenien jälkeen uskon, että he näkivät, millainen pelaaja olen ja pystyn ratkaisemaan viimeisellä kolmanneksella asioita ja tekemään paljon hyviä juttuja kentällä ja auttamaan joukkuetta. Leirillä minun käsitykseni muista ja muilla pelaajilla minusta vahvistuu. Pääsen varmasti myös laulamaan jonkin laulun Alicantessa! Joukkuekaverit näkevät myös toisen puolen minusta.

Saksan 2. Bundesliiga jatkuu tammikuun 17. päivänä. Paderborn pelaa kaksi päivää tämän jälkeen kotonaan Hertha Berliniä vastaan.

Haastattelu: Panu Markkanen