
Suomalaisen voittamat pokaalit ulkomaiden kentillä on aina kova ja mainitsemisen arvoinen asia. Tänä keväänä Oliver Antman juhli Hollannin cupin voittoa ja Viljami Sinisalo tulee olemaan Skotlannin mestari, mahdollisesti jopa tuplamestari.
Seuraa saattaa tulla keskiviikkona, kun Tshekissä ratkaistaan maan cupin mestaruus.
Finaalissa kohtaavat Sigma Olamouc sekä Sparta Praha, jonka riveissä pelaa Kaan Kairinen ja valmennustiimissä on mukana Tim Sparv. Kymppipaikka tavoitti Sparvin finaalin aattona.
– Toivottavasti keskiviikkoiltana juhlitaan Tshekin cupin voittoa. Fiilis on odottavainen, Sparv kertoi Kymppipaikalle.
– Meillä on ollut pitkä ja rankka kausi. Se alkoi loistavasti, kun pääsimme Mestarien liigaan. Sielläkin pelit alkoivat hyvin. Kaikin puolin alkukausi oli hyvä.
Sitten tapahtui jotain. Mestarien liigassa peli alkoi piiputtaa, tosin vastustajat olivat kovia, mutta myös Tshekin pääsarjassa vire katosi täysin. Mestaruusjuna puksutti jo hyvissä ajoin karkumatkalle ja vieläpä Spartan pahimman vihollisen, Slavia Prahan, ohjaamana.
– Loppusyksyllä oli synkkiä kuukausia. Muutenkin olemme pelanneet kaiken kaikkiaan liigassa todella huonosti ja se on luonnollisesti aiheuttanut paljon kritiikkiä täällä.
– Kun seura on voittanut kahtena vuonna perättäin mestaruuden, ei ole hyväksyttävää, että sijoitus sarjassa on neljäs.
Kausi on vielä kesken, mutta sijoitus ei tule neljännestä paranemaan. Odotuksiin nähden kausi on mennyt huonosti, kuten Tim Sparv rehellisesti arvioi.
Pokaali lohduttaisi
Keskiviikkona pelattava cupin finaali toisi ainakin jotain lohtua. Viime kaudella Sparta juhli cupin voittoa ja nyt olisi vähimmäissaavutus uusia suoritus. Vaikka voitto ei suoranaisesti kautta pelastaisi, antaisi se ainakin jotain.
– Cupin voitto merkitsisi meille kaikille paljon. Kausi on ollut täydellinen vuoristorata. Siinä on ollut oikein hyviä hetkiä ja todella huonoja hetkiä. Cupin voitto toisi yhden oikein hyvän hetken tähän kauden loppuvaiheeseen, Sparv mietti.
– En tiedä, mitä tapahtuu, jos häviämme. Tappio olisi valtava pettymys. Voitto taas toisi cupin mestaruuden lisäksi paikan Eurooppa-liigan play-off-peleihin ensi kaudeksi, joten sitä kautta olisi tarjolla tietty jatkuvuus kansainvälisiin peleihin.
Sparta Praha on ylivoimainen suosikki voittamaan. Sarjataulukossa vastustaja Olomouc on kuudes eli kaksi sijaa Spartan alapuolella. Materiaalieron pitäisi kuitenkin olla selvästi Spartan puolella
– Olomouc on pelannut hyvin. Heillä on aika nuori joukkue, joka puolustaa tosi tiiviisti. Hyväkuntoinen ja juoksuvoimainen ryhmä, joka on aika vaarallinen erikoistilanteissa, Sparv arvioi vastustajaansa.
– Mutta jos me pelaamme sillä tasolla, mitä osaamme, uskon, että juhlimme mestaruutta huomenna.
Tuleeko Kaan Kairisesta jälleen Tshekin cupin voittaja, selviää myöhään keskiviikkoiltana. Ottelu alkaa kello 22.00.