Oliver Antman on yksi suomalaispelaajista, jotka siirtyivät kesällä uuteen seuraan. Antman jätti Hollannin Eredivisien taakseen ja solmi Glasgow Rangersin kanssa neljävuotisen sopimuksen.

Arjen järjestely ja kiivas pelitahti Skotlannin Valioliigassa ja eurokentillä ovat pitäneet Antmanin kiireisenä.

– On ollut tosi kiireistä siitä asti, kun tulin tänne. Siitä on kohta kuukausi. Lähestulkoon joka kolmas päivä on ollut peli, ja on ollut matkustamista ja muutto. Kaikkea on tapahtunut, ja pelejä ja treenejä on ollut paljon, hän kertoo Kymppipaikalle.

– Löysin viime viikonloppuna asunnon, ja perhe muuttaa maajoukkuetauon jälkeen. Sain juuri kaikki tavarat Hollannista, ja sen kanssa olen puuhaillut.

Hyvä alku, sitten huonompaa

Antman debytoi Rangersissa Mestareiden liigan karsinnoissa Viktoria Plzeniä vastaan hyvin. Maalisyöttö ja rangaistuspotkun hankkiminen nostivat miehen otsikoihin. Sittemmin Rangers on pudonnut Mestareiden liigasta Eurooppa-liigan puolelle, ja kausi Skotlannin Valioliigassa on alkanut kolmella tasapelillä.

Glasgow on kiivas jalkapallokaupunki, ja Celticiä edustava Viljami Sinisalokin on asian huomannut kuvaten jalkapalloilijan elämän siellä olevan ”kultaisessa kalamaljassa” elämistä.

Tunnetko jo Rangersin kaltaisen seuran pelaajaan kohdistuvat paineen?

– Kyllä sen huomaa kaikesta, että ollaan ison äärellä ja odotukset ovat paljon isommat kuin mihin olen koskaan tottunut missään seurassa. Mutta paine? Se on, miten sen ottaa. Ei tullut yllätyksenä, että paineet tulevat olemaan kovemmat, mutta eivät ne mitkään äärimmäisen kovat ole.

– Jos pelaa hyvin, ei ole mitään ongelmia. Se on ainut asia, johon pystyy vaikuttamaan ja johon pitää keskittyä.

Auttoiko hyvä alku uuden aikakauden aloittamista?

– Tietenkin. Olen tosi tyytyväinen, että ensimmäinen peli meni hyvin. Ajattelin, että tämmöisessä paikassa ensivaikutelma on tosi tärkeä. Siihen olin tosi tyytyväinen. Sen jälkeen on ollut vaikeampaa, mutta niin on ollut koko joukkueella.

Miten viime pelien tulokset ovat vaikuttaneet joukkueeseen?

– Fiilis on ollut ihan ok. Sen huomaa, että odotukset ovat korkeammalla ja että voitamme joka ikisen ottelun. Mikään muu ei ole ok, ja sen huomaa kaikesta, että tälle seuralle ei ole normaalia, että kausi on alkanut näin huonosti. Fiilis joukkueen sisällä on edelleen ihan hyvä.

Old Firm odottaa

Rangers kohtaa sunnuntaina paikallisottelussa Celticin. Old Firm -nimellä kulkevaa ottelua on mm. Antti Niemi kuvaillut otteluksi, jota ei voi selittää, vaan se pitää itse kokea. Ottelu on Rangersin kotiottelu.

Mitä odotat Old Firmistä?

– Menen ilman mitään sen suurempia odotuksia. Minulle on kerrottu, että siitä tulee todella erityinen ottelu, ja minun pitää varautua kaikkeen. En tiedä, mitä oikein odottaa. Menen tyhjin mielin siihen peliin.

Oliver Antman, Rangers
Oliver Antmanin seuraava ottelu on Old Firm Celticiä vastaan. Kuva: All Over Press

Oletko kuullut kommentteja, että ottelu pitää kokea itse, eikä sitä voi kunnolla kuvailla?

– Kyllä. Välillä kun olen jutellut yleensä peleistä joukkuekavereiden kanssa peleistä Ibroxilla ja tunnelmasta, niin kaikki ovat sanoneet, että tämä ei ole mitään verrattuna Old Firmiin ja odotan vain sitä!

Tunnut levolliselta ison ottelun alla. Osaatko edes jännittää pelejä?

– En enää hirveästi jännitä. Debyyttiä jännitin ja viime kaudella cupin finaalia aika paljonkin, mutta jää nähtäväksi. En jännitä yleensä liigapelejä, mutta ehkä jännitystä tulee.

Onko kotona pelaaminen helpotus, vai voiko tässä tilanteessa tunnelma olla kotifanien osalta kireä?

– Voi olla juuri noin. En tiedä yhtään, mitä odottaa. Voi olla, että fanit protestoivat, tai sitten se ei vaikuta asiaan millään tavalla. En tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan.

Paras lääkehän on se, että pelaa hyvin?

– Juuri näin! Se on ainoa asia, johon voi vaikuttaa. Ei se ole sen monimutkaisempaa.

Toinen megaottelu heti perään

Antman liittyy Old Firmin jälkeen ensi viikoksi Huuhkajiin. Hän oli odotetusti Jacob Friisiin miehistössä, joka kohtaa ensin maaottelussa Norjan ja sen jälkeen MM-lopputurnauspaikan kannalta elintärkeässä ottelussa Puolan.

Kesäkuun voitto Puolasta tarkoittaa sitä, että jos Suomi ei häviä ja Hollanti voittaa molemmissa otteluissaan Puolan, on lohkon kakkospaikka Huuhkajien omissa käsissä otteluissa Maltaa ja Liettuaa vastaan.

Vieläkö Huuhkajat on ajatuksissa?

– Odotan sitä tapahtumaa innolla. On hienoa saada tämä hektisen kuukauden jälkeen pieni breikki. Maajoukkueleirit ovat aina hienoja tapahtumia ja sinne on aina kiva mennä. Odotan sitä innolla, mutta en ole vielä ehtinyt pohtia itse peliä. Valtava otteluhan se on ja tärkein tuossa lohkossa. Siitä on pakko saada hyvä tulos.

Oliver Antman
Oliver Antmanin panos ja rooli Huuhkajissa on suuri. Kuva: All Over Press

Onko Puola-voiton jälkeen nyt helpompaa mennä peliin kuin kesäkuun otteluihin?

– Ajattelen, että tähän on helpompaa mennä. Maajoukkueessa on aina pieni väli peleissä, eivät samat pelaajat ole aina käytössä, eikä vastustajallakaan. Sillä tavalla tilanne on erilainen, mutta ajattelen, että lähdemme paremmilla mielin tähän peliin kuin kesän matseihin.

– Puola-tuloksen lisäksi peli oli pelillisesti paljon parempaa ja näimme jo, että kehitystä on tullut. Myös se on helpotus tässä tilanteessa.

Mitä odotat itseltäsi ottelussa Puolaa vastaan?

– Paha kysymys. Minulla ei ole koskaan mitään henkilökohtaisia odotuksia. Odotan aina itseltäni paljon. Se on ollut aina minunlaiseni ajatus. En ole koskaan tyytyväinen omaan peliini.

– Olen todella itsekriittinen ja odotan aina paljon itseltäni. Mitä se sitten on, niin siihen on vaikeaa vastata. Odotan, että itseltäni ja joukkueelta tulee hyvä peli. Se on ainoa asia, jota odotan.

Millainen lisä ovat alle 21-vuotiaista Huuhkajiin siirtyneet ja joukkueeseen valitut pelaajat?

– He tuovat varmasti hyvän lisän. Sieltä tulee paljon hyviä ja nuoria pelaajia. He tuovat varmasti ison lisän ja lisää uutta energiaa joukkueeseen. On erittäin hyvä, että tulee uusia pelaajia.

Rangers-Celtic pelataan tulevana sunnuntaina kello 14, ja Puola-Suomi syyskuun seitsemäntenä päivänä kello 21.45.

Haastattelu: Panu Markkanen