Englannin Valioliigassa pelataan viikonloppuna viimeinen kierros ennen maaottelutaukoa. Pelit jatkuvat vasta pitkällä huhtikuun puolella, joten vaisu peli tähän kohtaan aiheuttaa harmaita hiuksia useamman viikon.

Terävin katse kohdistuu ennen kaikkea putoamistaisteluun. Wolverhampton ja Burnley lasketaan jo menetetyiksi vaikka hurjalla loppukirillä kummankin säilyminen on mahdollista. Kolmannen putoajan paikkaa pyrkivät näin ollen välttämään lähinnä West Ham (29 pistettä), Nottingham (29 pistettä), Tottenham (30 pistettä) ja Leeds (32 pistettä).

Etenkin Tottenham Hotspur Stadiumilla on sunnuntaina panokset katossa, kun Nottingham saapuu Lontooseen. Pitkän uran Valioliigassa pelannut Viaplayn asiantuntija Jonatan Johansson muistuttaa, että Tottenhamin tilanne on varsin erilainen kuin muiden.

– West Ham on jo pitkään tiennyt, että he taistelevat putoamista vastaan. Sama on myös Nottinghamin kohdalla. Mutta Tottenhamin pelaajille tämä on uutta. He ovat tottuneet pelaamaan paikasta Champions Leagueen ja nyt tilanne on tämä. Nyt täytyy taistella putoamista vastaan, mutta ovatko pelaajat valmiita siihen, Johansson puntaroi.

– On jännä juttu, että sitten kun iskee se negatiivinen kierre, niin sitä on vaikea pysäyttää. Tottenhamissa on vaihtunut valmentaja ja urheilutoimenjohtaja, lisäksi heillä on kolmatta kautta putkeen todella paljon loukkaantumisia. Ei sellaista kierrettä oli helppoa katkaista,
Johansson toteaa.

Pientä lohtua Tottenhamin kurjuuteen toi viikolla tullut voitto Champions Leaguessa Atletico Madridia vastaan. Jatkopaikkaa se ei tuonut, mutta ehkä ripauksen itseluottamusta.

– Tuo voitto toi uskoa myös faneille, että oma joukkue pystyy pelejä voittamaan. On silti muistettava, että myös Nottingham otti Euroopassa tärkeän voiton. Myös heille se toi itseluottamusta, Johansson painottaa.

Putoamistaiston joukkueista West Ham on Aston Villan vieraana ja Leeds isännöi Brentfordia.

– Leedsin pelaajat ehkä ajattelivat muutama kierros sitten, että he ovat jo kuivilla. Joskus aina unohtuu, että kuinka paljon tässä on vielä pelejä jäljellä, Johansson miettii.

Johanssonilla itsellään on pitkä kokemus Valioliigan peleistä, mutta kevään putoamistaistossa hän ei ollut koskaan mukana.

– Ekalla kaudella meillä on joskus tammikuussa huono tilanne, mutta sitten saimme pari, kolme voittoa. Emme me koskaan siellä kärkitaistossa olleet, mutta se 40 pistettä tuli hyvissä ajoin kokoon, Johansson muistelee.

Charlton putosi lopulta heti seuraavalla kaudella, kun Johansson oli jättänyt seuran.

Haastattelu: Jukka Malm