Saksan 2. Bundesliiga palaa tulevana viikonloppuna talvitauolta. Yksi kauden sensaatioista on ollut Kaiserslauterniin täksi kaudeksi siirtynyt Naatan Skyttä. Ranskan kakkostason Dunkerquesta Saksaan siirtynyt Skyttä on tehnyt kahdeksan maalia ja on sarjan maalipörssin jaetulla viidennellä sijalla. Myös maalisyöttöjä on tullut ja vieläpä hyvin näyttävään tyyliin.
Kaiserslautern aloitti kevätkauteen valmistautumisen kokoontumalla harjoituksiin tammikuun toisena päivänä. Kevään ensimmäinen vastustaja kevätkaudella on Benjamin Källmanin Hannover.
Skyttä oli ottelun alla Kymppipaikan haastattelussa etäyhteyden kautta. Kaiserslauternin suurseuramaisesta toiminnasta kertoo se, että haastattelua sovittiin ja järjesteltiin parisen kuukautta.
Miten olet sopeutunut uuteen joukkueeseen, liigaan ja maahan?
– Omasta mielestäni olen sopeutunut hyvin. Pääsin joukkueeseen sisään yllättävänkin nopeasti ja muutenkin arkeen täällä. Kämpän kanssa meni vähän kauemmin ja olin hotellissa pidempään. Se oli vähän ikävää. Kämpän haluaa aina löytää seminopeasti, mutta kaikin puolin ensimmäinen puoli vuotta on mennyt hyvin.
Kun siirtoa sovittiin, millaista roolia ja suunnitelmaa seura esitti varallesi?
– Oli hyvät keskustelut ja tuli hyvä fiilis heti ensimmäisestä keskustelusta seuran kanssa. Tuntui, että seura on luottanut alusta asti ja ensimmäisestä keskustelusta alkaen oli hyvä fiilis. Asiat, joista puhuttiin, toteutuivat. Oli kivaa saada hyvä alku myös siltä kannalta.
Miltä 2. Bundesliiga on tuntunut Ranskan Ligue 2:n jälkeen?
– Tämä on aika nopeatempoinen sarja. Mennään paljon päästä päähän ja intensiteetti on todella korkea. Yksi vastaan yksi -tilanteita tulee ympäri kenttää. En tiedä, miten Bundesliigassa on, mutta täällä tuntuu siltä, että pelataan paljon mies miestä vastaan. Tulee tilanteita, joissa joutuu kamppailemaan paljon. Intensiteetti on kovempaa kuin Ligue 2:ssa.
Oletko joutunut tekemään mitään muokkauksia pelityyliisi, että pärjäät?
– Kakkospalloja joutuu kaivamaan enemmän. Olen saanut siihen extraa, että pystyn ennakoimaan paremmin, mihin ne tulevat. Kakkospallot ovat enemmän vahvuuteni kuin ykköspallot pitkissä palloissa. Osaan lukea, mihin pallo saattaa lähteä seuraavaksi. Siihen on tullut kehitystä aika paljon.
Maalit työn kautta
Skyttä on aloittanut Kaiserslauternin 17 liigaottelusta peräti 14. Peliajat pyörivät järjestään yli 70 minuutissa. Skyttä on saanut pelata vahvuuksillaan, ja syyskauden ehdottomia kohokohtia olivat hattutemppu Holstein Kieliä vastaan, ja ottelu Dynamo Dresdeniä vastaan, jossa Skyttä teki maalin ja syötti toisen.
Tuo maalisyöttö erityisesti on pyörinyt koosteissa, sillä Skyttä laittoi rangaistusalueella nippuun neljä Dresdenin puolustajaa ennen alustusta Mika Haasin maaliin. Skyttää kutsutaankin ”Suomen Messiksi” fanien keskuudessa.
Skyttä teki viime kaudella Ranskan kakkostasolla 30 ottelussa tehot 7+4, ja Pikkuhuuhkajissa hän on ollut aikanaan yksi parhaista maalintekijöistä, eli ei maalinteko missään tapauksessa ole hänelle vierasta.
Millä otit näin ison roolin näin nopeasti?
– Työllä! Ja tietysti onnistumisilla myös. Kun pelaa hyvin ja onnistuu, roolia tulee todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Vaatii kovaa työtä, että aseman pystyy nappaamaan avauskokoonpanosta, kun tulee uuteen seuraan. Kun tulee onnistumisia, se ruokkii sitten itseluottamusta.
Mitkä ovat suurimmat syyt näin suureen maalimäärään?
– Minulla on ollut hyökkäävämpi rooli kuin aiemmissa seuroissa. Pelasin Ranskassa enemmän kasi- tai kymppipaikkaa. Nyt olen ollut enemmän hyökkäyksen kärjessä, lähempänä maalia ja enemmän boksissa. Sitä kautta pallot pomppivat. Rooli on ollut hyökkäävämpi.
Osasitko odottaa sitä, että maaleja tulisi tähän tahtiin, vai onko se yllättänyt sinut millään lailla?
– Vähän on ollut kuumaa jalkaa! Tiesin kyllä, että osaan tehdä maaleja, mutta nyt olen päässyt treenaamaankin viimeistelyä tässä hyökkäävässä roolissa. On uponnut ihan hyvällä tahdilla, mutta tästä ei pidä ottaa mitään stressiä, jos tuleekin vähän kylmempi jakso, tai pallot eivät pompi. Tiedän, että taidot on, että pystyn viimeistelemään.
Sinusta on tullut nopeasti fanien suosikki. Miltä se tuntuu?
– Totta kai on kivaa, että on fanien tuki ja luottoa muutenkin tähän joukkueeseen. Koko stadion puskee hyvää energiaa, ja pelaajat saavat sitä kautta vielä muutaman prosentin irti itsestään. Meidän stadikka on niin hieno ja sen verran mahtuu ihmisiä, että pelin aikana tulee joskus aikamoinen adrenaliiniryöppy.
Mitä sanot lempinimestäsi ”Suomen Messi”?
– Se on jotenkin… ihan hauska, mutta en oikein tiedä, mitä tuohon pitäisi sanoa.
Tässä kysymyksessä taitaa olla kyse siitä, kun me suomalaiset aina pohdimme, mitä muunmaalaiset meistä ajattelevat.
– Just näin. Messi on ollut itselle aina kaikkien aikojen pelaaja, ja kun häneen verrataan, se tuntuu jopa vähän väärältä.
Nousu kiinnostaa
Kaiserslautern on kauden puolivälissä sijalla seitsemän. Kaksi parasta nousevat suoraan Bundesliigaan, ja kolmonen karsii. Sillä on eroa viivan päälle seitsemän pistettä ja karsijan paikallekin kuusi. Seuraava vastustaja Hannover kisaa samoista sijoista ollen Kaiserslauternia kaksi pistettä edellä.
Skytän tehoja siis tarvitaan kierros kierrokselta enemmän, kun kevät etenee.
Millaiselta haasteelta liiganousu tuntuu?
– Kakkosbundesliiga tuntuu olevan aika tasainen sarja. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. En ole itse alkanut edes miettiä sitä vielä. Olemme vasta puolivälissä, ja koko ajan on menty viikko kerrallaan ja pelistä toiseen. Ajatukset eivät ole lähteneet vielä karkailemaan mihinkään päin. Toivottavasti saamme hyvän startin tällä viikolla toiselle puolikkaalle ja pääsemme hyvään rytmiin heti alusta alkaen.
Oletko saanut seurasta kuvan, että se ns. kuuluisi Bundesliigaan?
– Tuntuu, että 2. Bundesliigassa on valtavia seuroja. Tuntuu, että kaikki on muutenkin viimeisen päälle. Jos vertaa Ligue 2:een, niin kentän ulkopuolisissa asioissa huomaa, kuinka suuri seura tämä on. Tiesin, että tämä on historiallinen ja iso seura, mutta kun tulin tänne… Sitä ei oikein osaa selittää. On vain hieno fiilis, että saan pelata näin isossa seurassa.
Millainen tavoite tai unelma sinulle on ollut pelata Euroopan top4-liigassa?
– Totta kai se on varmasti jokaisen pikkupojan tai -tytön haaveena pelata maailman parhaissa sarjoissa. Lapsena on haaveiltu isoista stadioneista ja kentistä.
Mitä odotat Hannover-ottelusta ja ”Bennyä” vastaan pelaamisesta?
– Tulee varmasti tiukka matsi, ja emmeköhän me juttele ennen matsia tai matsin jälkeen. Toivottavasti Benny haluaa vaihtaa paidan, koska aion ainakin itse kysyä Bennyltä paitaa. Toivottavasti Benny suostuu!
Kaiserslautern pelaa Hannoveria vastaan sunnuntaina kotonaan.
Haastattelu: Panu Markkanen