Haastattelu: Mixu Paatelaisen debyytistä Valioliigassa 30 vuotta – ”Se oli unelmien täyttymys!”

Mixu Paatelainen teki 30 vuotta sitten suomalaista jalkapallohistoriaa. Hänestä tuli ensimmäinen suomalainen pelaaja Englannin Valioliigassa elokuun 19. päivänä vuonna 1995, kun miehen silloinen seura Bolton Wanderers kohtasi kauden 1995-96 avausottelussa Wimbledonin.

Paatelainen oli ottelussa Boltonin avauksessa pelaten 84 minuuttia Wimbledonin kotikenttänä toimineella Selhurst Parkilla. Ottelu päättyi Wimbledonin 3-2 -voittoon. Katsojia oli 9317.

Samalla siis ensimmäisestä suomalaispelaajan ottelusta Valioliigassa tuli kuluneeksi 30 vuotta. Kymppipaikka tavoitti Paatelaisen Skotlannista merkkipäivänä.

Mixu, debyytistäsi Valioliigassa on 30 vuotta. Miltä tällainen merkkipäivä tuntuu?

– Sehän on tavallaan hirveää kuulla, että siitä on jo 30 vuotta! Mutta se oli hienoa aikaa. Kun nousimme edellisen kauden lopussa Boltonin kanssa playoff-finaalin kautta, niin se oli huikea tunne. Kun Valioliiga alkoi, meillä oli vastassa Wimbledon Selhurst Parkilla. Se, miten Wimbledon pelasi siinä pelissä, oli melkoista! Se oli oikea taistelupeli. Oli hienoa päästä Valioliigaan ja pelata mahtavia ja legendaarisia seuroja ja hyviä pelaajia vastaan. Upeaa aikaa!

Mitä muita muistoja sinulla on tuosta ottelusta kuin että pelattiin kovaa?

– Se oli juuri sitä! Varsinainen taistelumatsi! Wimbledon ei kaunistellut taktisesti eikä niin, etteikö olisi ollut fyysinen joukkue. Erittäin fyysinen joukkue! Isokokoisia miehiä täynnä ja he eivät aina edes katsoneet, mihin laittoivat pallon. Pitkää palloa ja sitten kauhea taistelu ykköspallosta ja kauhea taistelu kakkospallosta. Se oli aikamoinen matsi! Todella erilainen kuin kaikki muut vastustajat. Kaikki muut pyrkivät pelaamaan systemaattisesti palloa ja syöttämään sitä puolustuksesta keskikentälle ja siitä ylöspäin kärjille. Wimbledon oli vähän ”old schoolimpi.” Taistelimme joka pallosta kentän joka osa-alueella.

Muistatko ajatelleesi, että tällaistako tämä Valioliiga onkin?

– En. Kyllä se oli selvää, että Wimbledon oli erilainen joukkue. Se oli se ”Crazy Gang” ja heidän oma mentaliteettinsa. He yrittivät ottaa vastustajalta luulot pois fyysisyydellään ja suoraviivaisella pelityylillään. Tiesimme, että he ovat tällaisia ja muut pelaavat eri tavalla.

Tuttu tarina – tutustuminen television kautta

Kun nykyään jokainen jalkapallosarja on nähtävissä jonkin palvelun kautta, niin ennen oli toisin. Otteluita tuli yksi viikossa – lauantaina viideltä – ja sen 1960- ja 70-luvulla syntyneet jalkapallon ystävät katsoivat aina. Niin teki Paatelainenkin.

Siitä syttyi kipinä, joka sytytti lopulta tv-ruudun toiselle puolelle kantaneen roihun. Paatelainen oli Valioliigassa debytoidessaan 28-vuotias.

Millainen tavoite sinulle oli aikanaan päästä pelaamaan nimenomaan Valioliigaa?

– Katsoin pienenä poikana joka lauantai Suomen aikaa viideltä Englannin 1. divisioonan – nykyisen Valioliigan – matseja, ja se oli hienoa! Se oli joka lauantain ohjelmanumero. Siihen kasvoi. Kun ikää tuli pikkuisen enemmän ja tavoitteet olivat kovat, että pääsisi ulkomaille ammattilaiseksi. Silloin meitä ulkomailla olevia ammattilaisia ei ollut Suomesta juuri ollenkaan. Yhden käden sormilla meidät pystyi laskemaan.

– Kun sain mahdollisuuden mennä joko Saksaan tai Skotlantiin, valitsin Skotlannin. Siinä vaiheessa ajattelin, että olisi kiva päästä Englantiin ja pelata siellä mahdollisimman korkealla tasolla. Onnikin oli mukana, ja siirryin Aberdeenista Boltoniin. Kuten sanoin, nousimme ensimmäisellä kaudella playoff-finaalin kautta Valioliigaan ja se oli hienoa. Huono juttu oli se, että putosimme, mutta seuraavalla kaudella nousimme takaisin. Meistä tuli siinä vaiheessa hissijoukkue.

– Oli hienoa, että pääsin pelaamaan Valioliigassa, mikä oli pienestä pitäen mielessä ja upea juttu. Kuten sanoin, niin pelasin legendaarisilla stadioneilla ja legendaarisia seuroja ja loistavia pelaajia vastaan. Se oli unelmien täyttymys, näin täytyy sanoa.

Pelasit kaudella 15 ottelua, aloitit 12 kertaa. Miten luonnehtisit ainoaksi jäänyttä kauttasi Valioliigassa?

– Minulla oli paljon loukkaantumisia. Jalkaterästä oli jänne irti luusta, ja sitä ei meinattu millään löytää. Sillä kaudella oli myös tyräongelma, ja se leikattiin kauden aikana. Loukkaantumisia oli paljon ja pelit jäivät viiteentoista. Tietysti jokainen peli oli loistava ja upeita hetkiä.

Millainen tekemäsi maali Valioliigassa oli? Se syntyi toisessa ottelussasi 14.10. Evertonia vastaan.

– Olin ollut viikkoja sairastuvalla, viitisen viikkoa pois ja se oli ensimmäinen pelini tyräleikkauksen jälkeen. Pääsin Evertonia vastaan kotimatsissa avaukseen. Muistaakseni 52 sekuntia ja puskin Neville Southallin taakse 1-0 -maalin. Harmi, että emme voittaneet peliä. Se päättyi 1-1, mutta oli upeaa tulla loukkaantumisen jälkeen kentälle. 52 sekuntia ja pääsin tekemään maalin. Se oli upea tunne, että pääsin maalien makuun Valioliigassa.

Kuulostaa siltä, että muisto on ikimuistoinen?

– On todellakin! Vielä siinä oli tuollainen legendaarinen maalivahti kuin Neville Southall. Olin toki pelannut Southallia vastaan Suomi-Wales -maaottelussa, mutta silloin tietysti Valioliigassa ensimmäisen kerran häntä vastaan.

Mitä sinulle merkitsee se, että olit nimenomaan ensimmäinen suomalainen Valioliigassa?

– No, eihän se loppujen lopuksi merkitse juurikaan, mutta tietysti sen, että olen ollut mukana avaamassa sitä, että suomalaisia pelaajia arvostetaan enemmän ja enemmän. Niin kuin sanoin, kun lähdin ulkomaille, meitä oli ylipäätään ulkomailla ihan muutama pelaaja. Se joukko, joka pelasi ulkomailla ammatikseen, alkoi isota. Pääsin Valioliigaan, ja se oli aikaa, kun pää alkoi aueta ja sen jälkeenhän meitä suomalaisia on pelannut Valioliigassa paljon. On hieno homma, että suomalaiset pelaajat ovat saaneet mahdollisuuksia.

Niin, jonkun on aina oltava ensimmäinen jossain. Neil Armstrong oli ensimmäinen ihminen kuussa, ja Mixu Paatelainen ensimmäinen suomalainen Valioliigassa. Sitä ei häneltä voi viedä kukaan pois.

Haastattelu: Panu Markkanen