Alle 19-vuotiaiden maajoukkue Minihuuhkajat pelaa alle 21-vuotiaiden tavoin EM-karsintojaan. Suomi pelasi lauantaina Romanian kanssa tasan 1-1, ja karsintalohko päättyy tiistaina Andorraa vastaan. Suomi on voitolla jatkokarsinnoissa.

Kymppipaikka jututti karsintojen keskellä FC Lahden mukana Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussutta Minihuuhkajien Osku Maukosta.

Tiukka sarjakausi on takana. Kuinka jaksoit lähteä maajoukkueeseen?

– Pitkä kausi oli tosiaan takana, siihen mahtui vaikeita hetkiä ja lopuksi sitten parempia. Kun (Ykkösliigan) mestaruus voitettiin, niin siitä sai virtaa näihin peleihin. Maajoukkueen mukaan on aina hienoa lähteä.

Millaisia ajatuksia jäi viime kaudesta Ykkösliigassa?

– Lopputulos oli hyvä, mutta ei se aina sitä parasta peliä meiltä ollut. Mutta meillä oli paljon hyviä pelaajia ja aika moni jatkaa myös ensi kaudella, joten siinä mielessä voi ihan luottavaisena taas lähteä liigaan.

Oliko FC Lahdella hyvät nousujuhlat?

– Kyllä oli. Ensimmäiset oli heti, kun nousu varmistui ja toiset oli vielä sitten kauden päättäneen TPS-pelin jälkeen. Hyviä juhlia molemmat.

U19-valmentaja Peter Lundberg sanoi keskiviikkona, että ”tässä ryhmässä on jotain erityistä”. Oletko samaa mieltä?

– On tässä joukkueessa jotenkin erityisen hyvä ryhmähenki. Paljon on myös taitoa pelaajissa. Sellainen yhtenäisyyden tunne tulee tämän joukkueen kanssa.

Millaisena näet tämän ikäluokan mahdollisuudet jatkossa?

– Olemme jo aiemmin osoittaneet, että pystymme kaatamaan kenet tahansa, kun hyvä päivä sattuu. Jokin aika sitten voitimme tällä ikäluokalla Hollannin, hävisimme niukasti Belgialle ja pelasimme Italian kanssa tasan.

Millaisia ajatuksia sinulla on ensi kaudesta?

– Minulla on FC Lahden kanssa sopimus ensi kaudesta, mutta katsotaan nyt talvella, että tapahtuuko jotain. Nyt ensin on kuitenkin keskittyminen tässä karsintaturnauksessa.

Mikä on suurin unelmasi jalkapalloilijana?

– Ei sillä ole niin suurta väliä, missä muutaman vuoden päästä pelaa, mutta sellainen ultimaattinen unelma olisi pelata jossain TOP-5 -sarjassa. Sinne on pitkä matka, mutta sen eteen tässä tehdään töitä.

Minihuuhkajat kohtaa EM-karsinnan päätösottelussa tiistaina Andorran.

Haastattelu: Jukka Malm